Norwichin manageri ylistää pelaajaansa uskomattomaksi sankariksi: ”Hän on massiivinen meidän joukkueellemme”
Teemu Pukin edustama Norwich nappasi kauden ensimmäisen vierasvoittonsa liigakentillä, kun se nujersi Evertonin 2–0 lauantaina Goodison Parkilla.
Yksi voiton avaimista oli toppari Christoph Zimmermannin paluu puolustuslinjaan. Norwichin alakerta on ollut syyskaudella pahasti varamiehinen loukkaantumisten takia, mutta nyt Zimmermann ja Ben Godfrey olivat täyttä rautaa.
– En halua kehua häntä liikaa, koska hän saa paljon kehuja medialta ja faneilta. Hän on uskomaton sankari, mutta Christoph on luonteeltaan sen tyyppinen, että hän osaa suhtautua siihen. Hän ei koskaan anna jalkojensa nousta maan pinnalta. Christoph ansaitsee olla valokeilassa, koska hän teki niin kovasti töitä palatakseen viikkoja ennen arvioitua päivämäärää. Hän on massiivinen meidän joukkueellemme, manageri Daniel Farke kommentoi.
– Se ei ole sattumaa, että pidimme nollan tai hän oli isossa roolissa viime kauden saavutuksistamme.
Farke muistutti, että Norwich on joutunut tulemaan toimeen myös ilman kapteeni Grant Hanleytä ja kokenutta Timm Klosea.
– Puolustuspään loukkaantumiset olivat minulle massiivinen ongelma, mutta siitä ei voi liikaa puhua julkisesti, koska on pidettävä huoli siitä, että pelaajat jatkavat suorittamistaan, ja heille on annettava luottamusta. He eivät ole typeriä.
Pukin kuiva kausi Englannin kentillä sai jatkoa, mutta hän antoi mainion syötön Todd Cantwellin viimeistelemään avausmaaliin.
Lähde: PinkUn
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen