Valioliigan uusi toimitusjohtaja erosi jo ennen pestin aloittamista

Valioliigan uudeksi toimitusjohtajaksi lokakuussa nimitetty David Pemsel on eronnut tehtävästä ennen kuin ehti aloittaa siinä.
Guardian Media Groupin toimitusjohtajana toimineen Pemselin, 51, oli määrä aloittaa työnsä Valioliigan pomona ensi helmikuussa. Hän päätti kuitenkin vetäytyä mediassa esiintyneiden väitteiden jälkeen.
The Sun kertoi torstaina, että Pemsel olisi lähettänyt ”sopimattomia” tekstiviestejä parikymppiselle naiselle, joka on hänen entinen työkaverinsa. Lehden mukaan ensimmäiset viestit lähetettiin aiemmin tänä vuonna ja viestittely jatkui viime kuussa, kun Pemsel oli valittu Valioliigan toimitusjohtajaksi.
Valioliigan tiedotteen mukaan Richard Masters jatkaa sarjan väliaikaisena toimitusjohtajana.
Uuden toimitusjohtajan etsiminen on vienyt Valioliigalta nyt jo 540 päivää. Sarjan edellinen vakituinen toimitusjohtaja oli Richard Scudamore, joka jätti tehtävän viime vuoden marraskuussa ilmoitettuaan päätöksestään jo aiemmin.
Pemsel oli kolmas henkilö, jolle työtä tarjottiin Scudamoren lähdön jälkeen. Susanna Dinnage nimitettiin alunperin Scudamoren seuraajaksi, mutta hän muutti parin kuukauden jälkeen mieltään ja jäi mediayhtiö Discoveryn presidentiksi. Dinnage on kuitenkin lähdössä Discoverylta tämän vuoden lopussa. Myös BBC Studiosin toimitusjohtaja Tim Davie vastasi kieltävästi Valioliigan tarjoukseen.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin
- Chelsea asetti hintalapun Arsenalille laitapelaajastaan
- Arsenalin uusi hankinta olisi voinut valita myös Real Madridin: ”Urani suurin hetki”
- Romano: Arsenal lähellä odotettua tähtihankintaa – lähes 100 maalia kahteen kauteen
- Arsenal värväsi Espanjan maajoukkuepelaajan isolla summalla
- Lehti: Cristiano Ronaldon poissaoloon Diogo Jotan hautajaisista henkilökohtainen syy – sisko raivostui kritiikistä
- West Ham hylkäsi Tottenhamin tarjouksen tähtipelaajastaan
- Belgian maajoukkuepelaaja siirtyy Brightoniin
- Chelsea jysäytti seuraavan suurhankintansa – laituri siirtymässä Arsenaliin?
- Liverpoolin pelaajilta kaunis ele Diogo Jotan hautajaisissa – Cristiano Ronaldo ei saapunut paikalle

- Manchester United vahvisti uuden pelaajahankinnan
- West Ham hylkäsi Tottenhamin tarjouksen tähtipelaajastaan
- Chelsea jysäytti seuraavan suurhankintansa – laituri siirtymässä Arsenaliin?