Arsenaliin yhdistetty valmentaja ei aio palata kentän laidalle kesken kauden – ”En tiedä, voiko tätä kutsua sapattivuodeksi”
Kuva: Getty Images
Massimiliano Allegri poistui Juventuksen peräsimestä keväällä.
Allegri ehti valmentaa torinolaisjättiä viiden vuoden ajan ja voitti jokaisella kaudellaan sarjamestaruuden. Allegri johdatti Juventuksen myös kahdesti Mestarien liigan finaaliin, mutta voittopokaali jäi nappaamatta kummallakin kerralla.
Allegria on yhdistetty mediassa Arsenalin uudeksi päävalmentajaksi. Sky Sportsin mukaan Allegri on yksi Arsenalin ehdokkaista Unai Emeryn korvaajaksi. Emery sai hiljattain potkut Arsenalin peräsimestä.
Allegrin kommenteista voi kuitenkin päätellä, ettei hän ole palaamassa kentän laidalle kesken kauden.
– En tiedä, voiko tätä kutsua sapattivuodeksi. Päätin Juventuksesta poistuttuani, että en valmenna tällä kaudella. Ensi kaudesta tulee osaltani tärkeä. On tärkeää, että olen valmis uuden haasteen edessä. En halua palata jalkapallon pariin ja tehdä huonoa työtä, kun olen ollut vuoden poissa näistä hommista, Allegri totesi ESPN:n haastattelussa.
Allegri kertoi samaisessa haastattelussa opiskelevansa aktiivisesti englantia. Arsenalin lisäksi Allegria on yhdistetty myös Manchester Unitedin peräsimeen, jos seura antaa potkut nykyiselle päävalmentajalleen Ole Gunnar Solskjaerille.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?