Lähde: José Mourinholta yllätysvalinta – haluaa entisen luottopelaajansa Tottenhamiin
Kuva: Getty Images
Tottenhamin manageri José Mourinho on kiinnostunut hankkimaan keskikenttäpelaaja Marouane Fellainin tammikuussa, kertoo belgialaislehti La Dernière Heure.
Belgian A-maajoukkueessa 87 kertaa esiintynyt Fellaini, 32, pelasi Mourinhon alaisuudessa Manchester Unitedissa, mutta kummatkin jättivät seuran viime kauden aikana. Mourinho sai kenkää Unitedista joulukuussa ja pari kuukautta myöhemmin Fellaini siirtyi nykyiseen seuraansa, kiinalaiseen Shandong Lunengiin, jonka riveissä hän on pelannut 34 ottelua tehden niissä yhteensä 12 maalia ja syöttäen viisi.
La Dernière Heuren mukaan Mourinho otti henkilökohtaisesti Fellainiin yhteyttä ja teki hänestä ykköskohteensa tammikuun siirtoikkunaa varten, koska Spursilta puuttuu vastaavan profiilin pelaaja.
Fellaini sanoi Kiinaan siirryttyään Het Nieuwsbladin haastattelussa, ettei haaveile paluusta eurooppalaisen huippujalkapalloon, mutta vihjasi, että voisi palata kotimaahansa. Hän arveli kuitenkin, että olisi saattanut jäädä Manchester Unitediin, jos Mourinho ei olisi saanut kenkää. Fellaini pelasi Mourinhon seuraajan Ole Gunnar Solskjærin alaisuudessa vain puoli tuntia.
Shandong Lunengin ja Fellainin sopimus ulottaa vuoden 2021 loppuun asti.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ilo oli ennenaikaista, FIFA veti päätöksensä takaisin
- The Athletic: Arsenalin luottolaituri siirtymässä Turkkiin
- Valioliiga 2:n parhaaksi valittu pelaaja vaihtaa seuraa
- Ipswich Town teki kilpailevan tarjouksen Emersonnista
- Lehti: Aston Villa valmistelee tarjousta Ranskan MM-vahdista kesken kisojen
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta