Valioliigaseuran valmentajakuviot hämmentävät myös pääkäskijää itseään: ”Vähän yllättävää”
Nigel Pearson nimitettiin äskettäin Watfordin päävalmentajaksi – jo kolmanneksi sellaiseksi tällä kaudella. Javi Gracian ja Quique Sanchez Floresin työtä valioliigajumbon ohjaksissa jatkava luotsi ei ollut osannut odottaa paluuta pääsarjaan.
– Tuntuu todella hyvältä olla taas Valioliigassa. Vähän yllättävää se tosin on, mutta nyt olen taas korkeimmalla tasolla, ja olen siitä hyvin ilahtunut. En ollut lainkaan varma siitä, että tilaisuutta tähän enää tulisi.
Liiga ei kuitenkaan suinkaan ole uusi asia 56-vuotiaalle. Aiempiin työnantajiin ovat kuuluneet muiden muassa Leicester, Hull ja Southampton. Edellinen englantilainen managerinpaikka Pearsonilla oli Derbyssä.
Nyt haasteita riittää.
– Vuosi on ollut meille todella vaikea, mutta tämä työ on jotain, mihin olen todella motivoitunut. Haluan kääntää kurssin niin pian kuin mahdollista.
Lähde: Sky Sports
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta