Video: Huuhkaja-vahti Anssi Jaakkola näytti mallia FA Cupissa – huimia torjuntoja
Anssi Jaakkolan Bristol Rovers eteni tiistai-iltana FA Cupissa kolmannelle kierrokselle voitettuaan Plymouthin toisen kierroksen uusintaottelussa maalein 1-0.
32-vuotias Jaakkola nousi joukkueensa suurimmaksi sankariksi otettuaan ottelussa useamman komean torjunnan pitäen Bristolin pelissä mukana. Avausosa oli päättynyt Roversin kotikentällä 1-1 -tasapeliin.
– Anssi osoitti, miksi hän menee ensi kesänä EM-kisoihin. Hän on tehnyt suurenmoisia torjuntoja. Tarvitsemme niitä maalivahdiltamme, Bristol Roversin väliaikaisvalmentajaksi noussut Joe Dunne kehui maalivahtiaan ottelun jälkeen Evening Expressin haastattelussa.
Jaakkola siirtyi kesällä Readingista kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla League Onessa pelaavan Bristol Roversin riveihin. Jaakkola on pelannut A-maajoukkuetaukojen aikana pelattuja otteluita lukuun ottamatta kaikissa otteluissa.
- Paul Merson: Man United on pian putoamisviivan alapuolella
- Ole Gunnar Solskjær vahvisti olleensa ehdolla Man Unitedin väliaikaisvalmentajaksi: ”Minulla on vielä jotain selvittämätöntä siellä”
- Valioliigan pohjalla konttaava seura teki ison päätöksen päävalmentajansa tulevaisuudesta
- Voiko Man United pudota Valioliigasta? Erik ten Hag ei pidä sitä mahdottomuutena
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpool-pelaajan tempusta: ”Tuon on loputtava”
- Toimittaja: Man United Bayern Münchenin kultakimpaleen perässä
- Lehti: Tottenham löi hurjan hintalapun tähtipelaajalleen
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Lehti: Tottenham löi hurjan hintalapun tähtipelaajalleen
- Toimittaja: Man United Bayern Münchenin kultakimpaleen perässä
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin
- Valioliiga-seuran luotsilta raju purkaus: ”Voisin aloittaa muualla jo kahden viikon päästä”
- Onko tässä musta hevonen Valioliigan mestaruustaistossa? – ”Etenemme ottelu kerrallaan”
- Ian Wright otti kantaa Arsenalin hyökkäyspään ongelmiin