Kevin De Bruyne välttyi vakavalta loukkaantumiselta: ”Kehoni käski minua ottamaan iisisti”
Kuva: Getty Images
Manchester Cityn Kevin De Bruyne ei loukkaantunut vakavasti lauantain Leicester-voitossa, vaikka hän joutui jättämään kentän hetki ennen päätösvihellystä.
Belgialaistaituri jäi maahan istumaan varsinaisen peliajan tultua täyteen, mutta selvisi itse vaihtoon Sergio Agüeron astuessa tilalle. Manchester Cityn kolmannen maalin syöttänyt De Bruyne vahvisti, että kyseessä oli vain kramppi.
– Joo, se oli onneksi vain kramppi, hän kertoi Sky Sportsille.
– Se oli hankala peli kahden joukkueen välillä, jossa kumpikin antoi kaikkensa. Lopulta, minun kehoni käski minua ottamaan iisisti. Nurmi oli kivan pehmeä, De Bruyne naurahti.
Ottelun parhaaksi pelaajaksi nimitetty Riyad Mahrez loisti ottelussa entistä seuraansa vastaan. Myös De Bruynen mielestä algerialaishyökkääjä pelasi todella hyvin.
– Olemme pelanneet nyt monta ottelua yhdessä, varsinkin tällä kaudella yhteispelimme on toiminut todella hyvin. Viime kausi oli hankala koska vietin paljon aikaa sivussa, enkä pystynyt löytämään rytmiä.
– Mutta uskon että tilanteissa, missä pelasimme yhteen, pelasimme hyvin. Me tiedämme miten löytää toisemme ja minä tiedän että voin jättää hänet 1v1-tilanteisiin hän on yksi liigan vaarallisimmista laitureista. Siten hän teki tänäänkin maalin.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin