Arsenal hakee identiteettiään takaisin Mikel Artetan kipinällä: ”Edessä on hyviä aikoja”
Kuva: Getty Images
Mikel Arteta piti ensimmäiset harjoituksensa Arsenalissa sunnuntaina, katsottuaan edellisenä päivänä maalittomaan tasatulokseen päättynyttä ottelua tutulla Goodison Parkilla.
Päävalmentaja on uusi, muta tuntee seuran varsin hyvin. Everton-ottelussa topparina luutinut Calum Chambers oli joukkueessa Artetan vielä pelatessa, ja toimiessa Gunners-kapteenina.
– Hän oli hyvin älykäs pelaaja, se puoli korostui hänessä aina. Olemme kaikki hyvin innoissamme mahdollisuudesta palata tasollemme nyt hänen alaisuudessaan. Kun minä tulin Arsenaliin, hän oli joukkueen konkariosastoa. Sain silloin häneltä apua muun muassa aluepelaamisen suhteen.
Toffees-kohtaamisesta jäi Chambersille verrattain hyvä tunnelma.
– Ansaitsimme puhtaan pelin, koko joukkue teki sen eteen töitä. Totta kai ilman voittoa jääminen tuotti pienen pettymyksen, mutta tuosta ottelusta jäi käteen paljon hyvää. Olen ennen kaikkea tyytyväinen siihen, miten nuoret pelaajamme esiintyivät. He ovat tehneet todella kovaa työtä, se antaa uskoa tulevaisuuteen. Edessä on hyviä aikoja.
Everton ei saanut ottelussa yhtään laukausta kohti Bernd Lenon vartioimaa maalia. Arteta oli mielissään tästä.
– Hän sanoi ottelun jälkeen, että tämä oli hyvä alku. Hän oli tyytyväinen työmoraalistamme. Meidän pitää löytää identiteettimme jälleen. Se ottaa aikaa, mutta olen varma, että onnistumme siinä Artetan johdolla.
Lähde: Sky Sports
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Telegraph: Aston Villa asetti jättimäisen hintalapun tähdelleen
- Toimittaja: Nottingham Forest hamuaa Liverpoolin tähtipelaajaa
- Virallista: Enzo Maresca on Man Cityn uusi päävalmentaja – Chelsea latasi suorat sanat ex-luotsistaan
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- Manchester Unitedin pelaaja loukkaantui: ”Sain pahimman mahdollisimman vamman, minkä pelaaja voi saada”
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa