Valioliigaseura tarttui täsmäaseeseen – oljenkorret pohjalla ohenevat
Kun Valioliiga jatkuu perinteisillä Boxing Day -otteluilla 26.12., on muutamalla joukkueella edessään todella kovat paikat. Kaikkein kovimmassa kiirastulessa on viimeistä sijaa pitävä Watford, joka tosin kiri tasapisteisiin Norwichin kanssa kaatamalla Manchester Unitedin sunnuntaina.
Tilastopalvelu Optan mukaan liigahistoria tuntee vain kolme tapausta, joissa jouluna pahnan pohjimmaisena ollut joukkue on onnistunut kaudella pitämään sarjapaikkansa. Tätä silmälläpitäen Hornetsin viimeisin valmentajanimitys tuntuu todelliselta täsmäiskulta – edellinen tempussa onnistunut luotsi on Watfordin ohjaksiin juuri nimitetty Nigel Pearson.
Mikäli vielä pidemmälle menneiden merkkien pohjalta arvuuttelee, näyttäisi Watfordin tulevaisuus varsin valoisalta – Pearsonin pelatusliike onnistui nimittäin kaudella 2014-2015 Leicesterissä, joka nosti Valioliigan mestaruuspokaalia vain vuotta myöhemmin.
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta
