Valioliigassa mahtava jännitysnäytelmä – Manchester Cityn kahden maalin johto suli tappioksi
Kuva: Getty Images
Valioliigassa pelattiin perjantaina vain yksi ottelu, mutta siitä riittää puheenpartta vaikka kokonaisen kierroksen edestä. Niin huikean trillerin Wolves ja Manchester City tarjosivat.
Liverpoolia ja Leicesteriä takaa ajava Manchester City joutui kovan paikan eteen jo 12. minuutilla, sillä se joutui jo varhain alivoimalle. Punainen kortti nousi, kun Cityn maalivahti Ederson törmäili rangaistusalueen ulkopuolella Wolvesin Diogo Jotan kanssa. Jota oli päässyt Cityn puolustukselta karkuun ja ehti palloonkin ennen brassitorjujaa. Edersonin kroppa kuitenkin osui voimalla Jotan kylkeen ja tämä putosi nurmen pintaan. Erotuomari Martin Atkinson oli armoton.
Edersonin tilalle tolppien väliin juoksi Claudio Bravo. Vaihtopenkille sai puolestaan talsia Sergio Agüero.
Ulosajoepisodi oli kuitenkin vasta tapahtumarikkaan varttitunnin alkusoittoa. Seuraavaksi videoita kelailtiin, kun Riyad Mahrez meni melko helposti Wolvesin rangaistusalueella nurin. VAR-tuomari näki tilanteessa rikkeen ja pallo vietiin pilkulle.
Wolves-vahti Rui Patrício torjui Raheem Sterlingin heikon yrityksen, mutta rankkari päätettiin uusia Wolvesin puolustajien hötkyiltyä liikaa alueelle tulossaan. Sivurajalla Pep Guardiola huitoi pilkun ampujaa vaihtoon, mutta Raheem Sterling ei vastuuta jakanut. Vielä toisellakin yrittämällä Rui Patrício oli etevämpi – torjuen pallon samasta kulmasta – mutta nyt Sterling ehti ensimmäisenä paluupalloon ja muutti numeroiksi 1-0.
12': Ederson sent off
23': VAR awards Man City a penalty
23': Rui Patrício saves Raheem Sterling's penalty
24': VAR awards a re-take of the penalty
25': Rui Patrício saves Raheem Sterling's penalty again
25': Raheem Sterling scores the rebound
Bonkers.

3 - Adama Traore is only the third player to score three goals in a single Premier League season versus Pep Guardiola's Man City after Eden Hazard and Jamie Vardy (both in 2016-17). Menace. #WOLMCI
Adama Traoré has now scored three goals from outside the box in the Premier League this season, Riyad Mahrez (4) is the only player with more.
Another string to his bow.
Another string to his bow.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Roy Hodgson, 78, palasi eläkkeeltä valmentamaan: ”Pystynkö todella tähän?”
- Mohamed Salah ei kadu päätöstään lähteä Liverpoolista: ”En halua sanoa liikaa”
- Tottenhamin Antonín Kinský painajaisdebyytistään: ”Se teki minusta vahvemman”
- Chelsea haluaa käyttää seurajoukkueiden MM-turnauksen voittajan tunnusta myös ensi kaudella
- Bournemouthissa tapahtuu: Andoni Iraolan lisäksi lähtee myös seurapomo
- Brighton pestasi vapaaottelijan auttamaan erikoistilanteissa
- Nyt se on selvää – Leeds karisti putoamispeikon käytännössä lopullisesti
- Roberto De Zerbi vuodatti useiden minuuttien ajan Tottenhamia vaivanneesta ilmapiiristä: ”En halua sellaista lähelleni”
- Telegraph: Arsenalilla on ongelma – seura pyysi nyt ulkopuolista apua
- Eddie Howe joutui tuskalliseen piinapenkkiin – Newcastle-luotsi on nyt tiukassa paikassa
- Nyt tuli kova lausunto: Arsenalin ja Manchester Cityn jättiottelussa tapahtui iso tuomarivirhe
- Nyt se on selvää – Leeds karisti putoamispeikon käytännössä lopullisesti
- Roberto De Zerbi vuodatti useiden minuuttien ajan Tottenhamia vaivanneesta ilmapiiristä: ”En halua sellaista lähelleni”
- Telegraph: Arsenalilla on ongelma – seura pyysi nyt ulkopuolista apua
- ESPN: Tämä on Manchester Unitedin suunnitelma valmentajamarkkinoilla
- Eddie Howe joutui tuskalliseen piinapenkkiin – Newcastle-luotsi on nyt tiukassa paikassa
- Mestarien liigan oikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa – näin käy Valioliiga-jättien europelien
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- Brighton pestasi vapaaottelijan auttamaan erikoistilanteissa
- Chelsea haluaa käyttää seurajoukkueiden MM-turnauksen voittajan tunnusta myös ensi kaudella