Sheffield Unitedilta todellinen yllätyshankinta – sai ex-seurassaan kannattajien vihat niskaansa: ”Näissä asioissa on aina kaksi osapuolta”
Kuva: Getty Images
Sheffield United on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen 28-vuotiaan Jack Rodwellin kanssa. Rodwell oli syyskauden ilman seuraa. Sopimukseen kuuluu myös optio jatkosta. Siirto vahvistettiin perjantai-iltapäivällä.
Rodwell pelasi viime kaudella Mestaruussarjaa Blackburnissa. Sitä ennen mies edusti Sunderlandia, mutta ei käytännössä pelannut joukkueessa lainkaan. Rodwell nosti tuntuvaa palkkaa, mutta ei ollut joukkueen mukana päivittäisessä toiminnassa, koska halusi siirtyä muualle.
Rodwell oli nuorena todellinen superlupaus, josta odotettiin Englannin uutta tähtipelaajaa. Ura on kuitenkin ollut vahvassa laskusuunnassa viimeiset vuodet. Nyt Sheffield United tarjoaa Rodwellille mahdollisuuden palata Valioliigaan.
– Toivottavasti voimme käynnistää hänen uransa uudelleen, Sheffield Unitedin manageri Chris Wilder kommentoi Sky Sportsin mukaan.
Keskikentän keskustassa viihtyvä Rodwell yhdistettiin lokakuussa vahvasti Serie A -seura AS Romaan, mutta sopimusta ei lopulta kuitenkaan syntynyt.
Wilder asettui puolustamaan Rodwellia, joka sai Sunderlandissa kannattajien vihat niskaansa.
– Hänellä ei ole mitään asenneongelmia. Koillisessa on ehkä seura (Sunderland), jonka kannattajat antavat paljon kuraa Jack Rodwellille. Näissä asioissa on muuten aina kaksi osapuolta. Enkä ole näiden ”kärpänen katossa” -dokumenttien fani. Niissä aina etsitään pahista.
– Minun näkökulmastani se on historiaa ja Jack täyttää kaikki ne kohdat, jotka halusin täytettävän. Hän pystyy pelaamaan usealla pelipaikalla ja toivottavasti saamme hänet lentoon, ja Jack saa itse itsensä lentoon, Wilder kommentoi.
Muokattu 3.1. klo 14.47: Lisätty seuran vahvistus siirrolle.
LUE MYÖS:
- Toppari iski saksipotkumaalin – Newcastle ja Tottenham tasapeliin
- Erling Haaland teki huimaa historiaa – Man City oli menettää neljän maalin johdon
- Entinen Englannin maajoukkuepelaaja pidätetty raiskauksen yrityksestä
- Liverpoolia vastaan raivonnut brassipeluri pyysi anteeksi
- BBC: Crystal Palace joutuu odottamaan – maalitykki ei halua vielä päättää tulevaisuudestaan
- Fantasy Premier League: GW 14 – katso parhaat budjettihyökkääjät
- Arne Slot kertoi, milloin Mohamed Salah lähtee Afrikan mestaruusturnaukseen
- Eddie Howe: Newcastle tulee olemaan aktiivinen tammikuun siirtoikkunassa
- Guardian: Leeds-valmentaja potku-uhan alla
- Pep Guardiola epätietoinen avainpelaajansa pelikunnosta
- Onko tässä Newcastlen uusi ykköstorjuja? Managerilta vuolaat ylisanat
- Arne Slot kertoi, milloin Mohamed Salah lähtee Afrikan mestaruusturnaukseen
- Thomas Frank otti taas yhteen Spurs-fanien kanssa: ”Täysin asiatonta”
- Arsenalia vastaan loistanut Chelsea-peluri ei ehkä pelaa seuraavassa ottelussa: ”Rehellisesti, ei”
- Guardian: Leeds-valmentaja potku-uhan alla
- West Ham -tähdeltä suorat sanat Englannin jalkapalloliitolle
- Pep Guardiola epätietoinen avainpelaajansa pelikunnosta
- Eddie Howe: Newcastle tulee olemaan aktiivinen tammikuun siirtoikkunassa
- Fantasy Premier League: GW 14 – katso parhaat budjettihyökkääjät
- Liverpool penkitti Mohamed Salahin ensimmäistä kertaa yli vuoteen – näin perusteli Arne Slot
