Teemu Pukin 18-vuotias korvaaja haluaa nyt kentälle Man Unitedia vastaan: ”Teemu voi olla palannut siihen mennessä”
Kuva: Getty Images
Norwichin 18-vuotias hyökkääjälupaus Adam Idah janoaa kentälle myös ensi viikonloppuna, kun joukkue matkustaa Old Traffordille Manchester Unitedin vieraaksi.
Loukkaantunutta suomalaishyökkääjää Teemu Pukkia tuurannut Idah takoi hattutempun lauantain cup-kamppailussa Prestonia vastaan. Norwich eteni 4–2-voitollaan kilpailun neljännelle kierrokselle.
Corkista Norwichin akatemiaan vuonna 2017 siirtynyt Idah voi hyvinkin saada uuden mahdollisuuden loistaa tulevana lauantaina.
[readmore from=Teemu-Pukki]
– Se on kiinni managerista, mutta sitä kohti teen töitä. Teemu voi olla palannut siihen mennessä, mutta aion vain tehdä kovasti töitä ja harjoitella jopa kovempaa, hän toteaa Telegraph-lehden mukaan.
– Jos niin käy, yritän käyttää mahdollisuuteni. Jos niin ei käy, jatkan vain työntekoa. Jopa se, että olin avauksessa tässä pelissä, oli uskomatonta. Se on loistavaa minun kannaltani, että tein ensimmäisen maalini ja vielä kaksi sen jälkeen. Tullessani Norwichiin kaksi vuotta sitten en uskonut, että näin tapahtuisi. Se on unelmien täyttymys.
Norwichin manageri Daniel Farke on väläytellyt, että Idah saatetaan lähettää lainalle alemmalle sarjatasolle kartuttamaan pelikokemusta.
– En tiedä, mitä on tapahtumassa. Jos lähden lainalle, sitten lähden. Kyse on siitä, minkä seura katsoo olevan parasta kehittymiseni kannalta, nuorukainen tiivistää.
LUE MYÖS:
- Murskavoitto Valioliigassa – Newcastle jäi jyrän alle
- James Milner palaa Liverpooliin – tässä roolissa
- Roberto De Zerbiltä tyly kommentti kohupelaajasta
- Gary Neville kertoi – yksi joukkue voi haastaa Arsenalin Valioliigan mestaruustaistossa
- Nottingham-pomo lähti todella yllättävään maahan
- Lehti: Liverpool kiikaroi jo seuraavaa vahvistusta Barcelonasta
- Suru-uutinen: entinen Valioliiga-vahti on kuollut
- Peter Schmeichel: VAR pitää ottaa pois Valioliigasta
- Liverpool-pelaaja jäänyt täysin olemattomalle vastuulle – näin Andoni Iraola kommentoi
- Roy Keane: Manchester Unitedin ei pidä vielä panikoida
- Man Unitedin tähtipelaaja raivostui tuomareille: ”Anteeksiantamatonta”
- Michael Carrick ei sulattanut Manchesterin derbyn tuomaritoimintaa: ”Huolestuttavaa”
- Ensimmäistä kertaa 107 vuoteen – Coventrylle historiallinen pohjanoteeraus
- Roy Keane kritisoi Bruno Fernandesia: ”Pystyttävä parempaan”
- Wayne Rooney latasi suorat sanat VAR:sta
- Liverpool-pelaaja jäänyt täysin olemattomalle vastuulle – näin Andoni Iraola kommentoi
- Álvaro Arbeloa teki historiallisen tempun – kukaan Liverpoolin ex-pelaaja ei ole pystynyt samaan
- Wayne Rooney: Manchester United tarvitsee uusia hyökkääjiä
- Roy Keane: Manchester Unitedin ei pidä vielä panikoida
- Karu romahdus Valioliigasta – nyt näyttää putoajalla pahalta