José Mourinho antoi isot kehut Tottenhamin Valioliiga-debytantille: ”Hän oli fantastinen”
Kuva: Getty Images
Tottenhamin manageri José Mourinho veti lauantaina ässän hihastaan, kun hän laittoi 20-vuotiaan Japhet Tangangan laitapuolustajaksi Liverpoolia vastaan.
Normaalisti topparina pelaava Tanganga oli ennen lauantaita näyttäytynyt Tottenhamin edustusjoukkueessa vain kerran, viime syyskuussa liigacupin kolmannella kierroksella Colchester Unitedia vastaan.
Hän esiintyi edukseen Valioliiga-debyytissään, vaikka Liverpool ottikin vierasvoiton 1-0-lukemin.
Mourinho antoi suojatilleen ansaitut kehut ottelun jälkeen.
– Hän pelasi hyvin. Minusta tuolla pojalla on syytä olla todella tyytyväinen tasoonsa, ei tietenkään tulokseen, mutta hänen ensimmäiseen otteluunsa Valioliigassa. Ottelu ei olisi voinut olla isompi, ja hän pärjäsi loistavasti, kommentoi Mourinho Football Londonin mukaan.
– Ensin [hän pelasi] oikealla ja sitten vasemmalla, ensin Sadio Manéa ja sitten Mohamed Salahia vastaan. Minusta hän oli fantastinen, mutta en halua ottaa kunniaa siitä. Olen työskennellyt hänen kanssaan vain pari kuukautta. Minusta kunnia kuuluu akatemiavalmentajille, jotka ovat työskennelleet hänen kanssa jo monia vuosia.
– Veikkaan, että nyt Mané ja Salah tietävät, kuka on Tanganga. Ennen ottelua he eivät tienneet. Uskon, että he ihmettelivät, ”Missä tämä kaveri pelaa”, kun he näkivät joukkueemme. Nyt he tietävät.
Tangangan mukaan Mourinho kysyi häneltä aiemmin tällä viikolla, pelottaisiko häntä kohdata Valioliigan kärkijoukkue Liverpool.
– Valmentaja mainitsi minulle siitä tiistaina. Hän kysyi, haluanko pelata ja vastasin kyllä. ”Sinua ei sitten pelota?” Vastasin, että ”Ei, minua ei pelota”, kertasi Tanganga Sky Sportsin mukaan.
– Sitten harjoittelimme muotoamme seuraavan kahden tai kolmen päivän ajan ja minä ajattelin, että ”Jes, olen joukkueessa”.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- ESPN: Tämä on Manchester Unitedin suunnitelma valmentajamarkkinoilla
- Arne Slot: Mohamed Salah ei pelaa viikonlopun huippuottelussa
- Di Marzio: Arsenal-hyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- Benjamin Šeško haluaa Michael Carrickin jäävän Manchester Unitediin
- Jürgen Klopp povaa Florian Wirtzistä MM-kisojen tähteä
- Fantasy Premier League: GW 35 – tässä parhaat pelaajat kauden loppusuoralle
- Jesse Lingard kertoi mielipiteensä Manchester Unitedin valmentajatilanteesta
- Caoimhin Kelleher: Diogo Jotan kuolema vaikuttanut Liverpoolin peliesityksiin
- Hämmentäviä hetkiä Eurooppa-liigan välierässä – erikoinen rangaistuspotku englantilaisten kohtaamisessa
- Mestarien liigan oikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa – näin käy Valioliiga-jättien europelien
- Hämmentäviä hetkiä Eurooppa-liigan välierässä – erikoinen rangaistuspotku englantilaisten kohtaamisessa
- BBC: Valioliiga-seura haluaa Craig Bellamyn päävalmentajakseen
- Mauricio Pochettino otti kantaa Tottenhamin kriisiin: ”Todella surullista”
- Manchester United julkaisi tärkeän pelaajasopimuksen
- Telegraph: Manchester United kiinnostunut Andoni Iraolasta
- Caoimhin Kelleher: Diogo Jotan kuolema vaikuttanut Liverpoolin peliesityksiin
- Jesse Lingard kertoi mielipiteensä Manchester Unitedin valmentajatilanteesta
- Telegraph: Bruno Fernandes vaatii Manchester Unitedilta kunnianhimoa suostuakseen jatkosopimukseen
- Benjamin Šeško haluaa Michael Carrickin jäävän Manchester Unitediin