Kuusi maalia, kuusi eri maalintekijää – Manchester United kuritti Ykkösliigan pikkuseuraa mutaisissa olosuhteissa
Kuva: Getty Images
Manchester United murskasi Tranmere Roversin peräti 6-0-lukemin FA Cupin neljännen kierroksen ottelussa sunnuntai-iltapäivänä.
Viime kierroksella Tranmere pudotti Valioliiga-seura Watfordin pois kilpailusta, mutta Manchester United oli Englannin Ykkösliigassa pelaavalle pikkuseuralle liian iso pala purtavaksi.
Manchester United siirtyi kamppailussa 1-0-johtoon jo pelin 10. minuutilla, kun Harry Maguire pommitti pallon pysäyttämättömästi sisään reilusta 20 metristä. Kyseessä oli hänen ensimmäinen osumansa Unitedin paidassa, eikä se olisi voinut olla kovin paljoa komeampi.
Maguiren kaukolaukauksen jälkeen muutkin Unitedin harvinaisemmat maalintekijät alkoivat päästä maalien makuun.
Pelin 13. minuutilla vasta kuudetta otteluaan tällä kaudella pelaava Diogo Dalot murtautui Tranmeren boksiin oikealta laidalta. Hän ohitti isäntien puolustuslinjan ja laukoi pelivälineen tarkasti vasempaan alakulmaan, vieden Unitedin jo kahden maalin johtoon.
Taas, kolmea minuuttia myöhemmin, Tranmeren maaliverkot heiluivat.
Jesse Lingard sai pallon rangaistusalueen ulkopuolella Maguiren syötöstä, kääntyi vapaasti ympäri ja laukoi pallon kierteisenä Scott Daviesin selän taakse. Kyseessä oli Lingardin ensimmäinen maali marraskuun jälkeen, jolloin hän osui kertaalleen FC Astanaa vastaan Eurooppa-liigassa.
Manchester Unitedin maalikarkelot jatkuivat taas pelin 40. minuutilla, kun Phil Jones puski pallon komeasti maaliin Andreas Pereiran kulmapotkusta. Englantilaistoppari ei ollut koskaan aiemmin tehnyt maalia FA Cupissa.
Tranmere Rovers oli syvissä vesissä, mutta United ei armoa antanut. Anthony Martial tyylitteli puoliaikalukemat vielä 5-0:aan ennen taukovihellystä. Luke Shaw syötti pallon vasemmalla laidalla ranskalaishyökkääjälle, joka ampui sen pienen kimmokkeen kautta maalin oikeaan yläkulmaan.
Tranmeren tilanne muuttui toisen jakson alussa entistä lohduttomammaksi. Isäntien maalivahti Davies liukui Tahith Chongilta jalat alta rangaistuspotkun ja keltaisen kortin arvoisesti. 18-vuotias Mason Greenwood otti pilkusta vastuun, ja vei vieraat kylmänviileästi jo 6-0-johtoon.
Mason Greenwood - aged 18 years & 117 days - becomes the youngest player to score
goals (from 34 apps) for @ManUtd since Norman Whiteside in 1984
FA Cup sunnuntaina 26.1.
Kello 15:00 Manchester City-Fulham 4-0 1-0 I. Gündogan (rp.) 8′ 2-0 B. Silva 19′ 3-0 G. Jesus 72′ 4-0 G. Jesus 75′ Kello 17:00 Tranmere-Manchester United 0-6 0-1 H. Maguire 10′ 0-2 D. Dalot 13′ 0-3 J. Lingard 16′ 0-4 P. Jones 41′ 0-5 A. Martial 45′ 0-6 M. Greenwood (rp.) 56′ Kello 19:00 Shewsbury-LiverpoolLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
