Arsenal paineli avausjakson nuorella raivolla FA Cupin viidennelle kierrokselle
Kuva: Getty Images
Bournemouth ja Arsenal väänsivät maanantai-illan päätteeksi FA Cupin viidennen kierroksen paikasta Dean Courtilla. Voiton myötä kilpailussa jatkaa Arsenal, vierasottelulla Portsmouthia vastaan.
Kyseessä oli tilastomielessä historiallinen kohtaaminen, jossa historiaa tekivät nuoret pelaajat.
Kaatosadetta, kahinaa ja hämmentävä toivonkipinä
Toisen jakson alussa tunteet kuumenivat hetkeksi. Adam Smith kopautti Martinellia jalkaan, ja pienten hoitotoimenpiteiden jälkeen rytisi toisessa laidassa. Dan Gosling ja Mattéo Guendouzi ottivat yhteen sivurajalla, ja tilannetta rauhoittelemaan päätyivät myös vieressä lämmitelleet Alexandre Lacazette ja Lucas Torreira. Ei varoituksia, mutta kotiyleisön volyymi saatiin ensi kertaa ottelussa nousuun – sekä Martineli että Guendouzi saivat niskaansa buuausryöpyn seuraavien minuuttien kosketuksillaan. Bournemouth piti palloa toisen jakson ensimmäisellä kymmenminuuttisella hallussaan enemmän kuin koko ensimmäisellä jaksolla. Arsenalin jo valmiiksi rikkonainen puolustus sai lisäkolhun, kun ottelussa hyvin esiintynyt Shkodran Mustafi väänsi nilkkansa törmättyään yhteen Martínezin kanssa. Dean Courtin lempeäksi mainittu yleisö palkitsi tilanteen laulamalla ”same old Arsenal, always cheating”, kunnes näki saksalaista kannettavan kentältä paareilla. Artetan oli juoksutettava tilalle Rob Holding. Pelin käynnistyttyä jälleen Bournemouth sai kulmapotkun, jonka jälkitilanteessa Martínez haroi tyhjää, mutta isännät painovat pallon tolpan väärälle puolelle. Stadionin olosuhteet muuttuivat muutenkin kuin pelaavien joukkueiden toimesta; taivaalta alkoi tulla kaatamalla vettä. 69. minuutila sateensuojaan pääsi Nicolas Pépé, Artetan suodessa viimein peliminuutteja Real Madridista lainalla olevalle Dani Ceballosille. Espanjalaisen on sanottu etsivän peliaikaa saadakseen toista lainaseuraa. Myös Eddie Howe haki muutosta otteisiin vaihdosta. Kentälle pääsyään pitkään odottamaan joutuneet Calum Wilson ja Simon Francis korvasivat Jack Simpsonin ja Harry Wilsonin. Vaihto saatiin tehtyä vasta, kun Héctor Bellerín makasi kentän pinnassa. Arsenal-kapteeni sai kovan tärskyn kaksinkamppailutilenteessa, mutta palasi lopulta peliin. 80. minutien kohdalla nähtiin jälleen yhteentörmäys, tällä kertaa vieraiden maalilla, kun Steve Cook ja Sokratis Papastathopoulos iskivät päänsä yhteen. Kumpikin saatiin asianmukaisten tarkastusten jälkeen takaisin mukaan peliin. Ottelulle annettiin loukkaantumisten johdosta jopa kahdeksan minuuttia lisäaikaa. Viimeisenä Bournemouth-vaihtomiehenä sisään tullut Sam Surridge laittoi palon maaliin 95. minuutilla, vahvasti paitsiolta haiskahtaneessa tilanteessa. VAR totesi maalin syntyneen sääntöjen puitteissa, ja ottelu olikin yhtäkkiä heräämässä henkiin. Arsenal kuitenkin onnistui välttämään kaikkein suuremman paniikin takalinjoillaan, ja piti johtoasemansa.LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi


