Manchester Unitedin hyökkääjäapu harjoittelee erillään joukkueesta – silti mukana Chelsea-ottelussa?

Manhcester Unitedin tammikuussa hyökkäystään paikkaamaan hankkima Odion Ighalo ei ole muun joukkueen mukana espanjanleirillä. Hän ei myöskään ole osallistunut ryhmän toimintaan Carringtonin harjoituskeskuksessa. Tästä huolimatta nigerialaisen uskotaan olevan Ole Gunnar Solskjærin miehistössä, jonka tämä nimeää ensi maanantain Chelsea-otteluun.
Ighalo on Unitedissa lainalla kiinalaisesta Shanghai Shenhuasta, ja on toistaiseksi karanteenissa, johtuen koronavirus-epidemiasta. Pelaajan ei ole todettu saaneen tartuntaa, mutta viruksen itämisaika kestää noin kaksi viikkoa, eikä mitään riskejä oteta.
– On tietysti olemassa pelko, että hän ei ehdi sopeutua ryhmään. Uskoakseni kuitenkin fysiikkaharjoittelu on ollut käynnissä, ja kaikki tehty on vain varotoimenpidettä. Kahden viikon itämisaika umpeutuu tänä viikonloppuna, ja Ighalo voisi liittyä joukkueen mukaan, mutta muu ryhmä on vielä Espanjassa. Uskon silti, että hän on mukana maanantain kokoopanossa, aloittaen ehkä penkillä, kirjoittaa Sky Sportsin James Cooper.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen