Eurooppa-liigan 16 parhaan seulonta alkaa torstai-iltana. Mukana maanosan kakkoskilpailun tässä vaiheessa ovat englantilaisseuroista Arsenal, Manchester United ja Wolverhampton.

Club Brügge – Manchester United

Jos katsottaisiin pelkkiä UEFA ranking -asetelmia, olisi ottelua lähes turha pelata. United löytyy tässä taulukossa sijalta 10., kun taas belgialaisseura on sen 57. Onneksi jalkapalloa ei pelata vain aiemmilla meriiteillä.

Ole Gunnar Solskjærin johtama miehistö on elänyt kaudella melkoisessa vuoristoradassa. Valioliigassa sen tämän hetkinen tilanne ei ole lainkaan kauden heikoimmasta päästä, sijoituksena seitsemäs.

United voitti Eurooppa-liigan alkulohkonsa, häviten sen aikana vain kertaalleen. Brügge taas pelasi alkuun Mestarien liigaa, josta putosi sijoituttuaan lohkonsa kolmanneksi, voittamatta peliäkään. Viime vuonna joukkue karsitui europeleistä juuri kilpailun tässä vaiheessa, hävittyään RB Salzburgille yhteismaalein 5-2.

Brüggen maalilla nähtäneen tuttu nimi Valioliigasta, entinen Liverpool-torjuja Simon Mignolet. Hänen, ja muunkin joukkueensa työtä helpottaa Unitedin poissaolijoiden lista. Hyökkäyspäässä joukkue kärsii Marcus Rashfordin poissaolosta, minkä lisäksi sairastuneen Mason Greenwoodin puuttumista ei voi väheksyä. Keskikentältä taas puuttunee edelleen tärkeä kaksikko Paul PogbaScott McTominay.

Pahoja ovat myös isäntien poissaolot. Kärkimies Krépin Diatta on sivussa, ja keskiviikkona selvisi myös, ettei Belgiassa vuoden pelaajaksi valittu Hans Vanaken välttämättä pysty pelaamaan. Myös kapteeni Ruud Vormerin pelikunto on arvoitus.

– Tarvitsemme ihmeen voittaaksemme Manchester Unitedin, sanoo kotijoukkueen valmentaja Philippe Clement UEFA:n sivustolla.

Asialla on kuitenkin myös kääntöpuoli.

– Meillä ei ole mitään hävittävää, ja annamme kaikkemme. Tämä kilpailu on tärkeä Unitedille, joten he tulevat toki tekemään saman.

ΛROUND THE GROUNDS

@ArndTheGrnds
Manchester United have fielded 32 different players in the #UEL this season, more than any other side

What’s impressive is that they've also had 11 different teenage players play for them in the competition this season, more than double that of any other side #MUFC

👏 Policy.

Olympiakos-Arsenal

Mikel Arteta johdattaa joukkonsa Georgios Karaiskakis Stadiumille, kello 22 Suomen aikaa alkavassa ottelussa. Joukkueen ex-kapteeni tietää, että kreikkalaisyleisön pauhun keskellä viime aikoina loistaneet nuoret pelaajat ovat eräänlaisessa tulikasteessa.

– Se on osa prosessia, emmekä tiedä miten he pärjäävät, jollemme heitä heitä tuleen. Heidän on mentävä juuri tällaiselle stadionille, ja tehdessään huonoja ratkaisuja, kaivettava esiin rohkeutensa puskea edelleen, Arteta sanoi The Guardianin mukaan.

Espanjalaisen tulo Gunnersin ohjaksiin on tuottanut ainakin puolustussuuntaan nopeasti tulosta. Pallonmenetysten jälkeen ei juuri seisoskelua olla nähty.

– Haluan nähdä juuri sitä sitkeyttä pelaajissani, olivatpa he sitten 17- tai 35-vuotiaita. Niin kauan kuin näen heidän yrittävän, heillä on täysi tukeni. Piileskelyä en halua kentällä nähdä.

Suurta kierrätystä lontoolaismiehistössä ei nähtäne, sillä otteluohjelma on viime aikoina ollut poikkeuksellisen väljä. Arsenal on pelannut kahden ja puolen viikon aikana vain yhden ottelun, jossa se viime sunnuntaina kaatoi Newcastlen 4-0. Tuon ottelun lopussa maalinteossa onnistui pitkästä aikaa myös Alexandre Lacazette, jota saattaisi hyvin odotella avauskokoonpanoon Olympiakosia vastaan. Sivussa on viime aikojen avausryhmästä varmuudella Mesut Özil, joka odottaa perheenlisäystä kotonaan. Lucas Torreira on sairastellut, eikä matkustanut joukkueen mukana.

Olympiakosia ei ole syytä vähätellä – tästä todisteena sen esitykset Arsenalin verivihollista, Tottenhamia vastaan Mestarien liigan lohkovaiheessa. Joukkueen kotitilasto englantilaisjoukkueita vastaan koostuu seitsemästä voitosta, neljästä tasapelistä ja neljästä tappiosta.

Arsenal

@Arsenal
Good morning from Athens 👋🇬🇷

@IanWright0's got that matchday feeling 😎

Wolves-Espanyol

Ainoana englantilaisjoukkueena kotikentällä pudotuspelinsä aloittava ryhmä on Nuno Espirito Santon luotsaama Wolverhampton. Se saa vastaansa La Ligan viimeisenä roikkuvan Espanyolin.

Valmentaja ei Espanjan sarjataulukkoon katso, vaan odottaa kovaa puhdetta.

– Ottelusta tulee vaikea, heillä on hyvä joukkue. Olemme tehneet tämän viikon kovaa työtä opiskellaksemme Espanyolin peliä, ja löytääksemme voittoon tarvittavat asiat.

Wolves ja Espanyol eivät ole aiemmin kohdanneet toisiaan.

Eurooppa-liiga torstaina, 20.02.2020

klo 19.55

CFR Cluj – Sevilla

Club Brügge – Manchester United

FC Kööpenhamina – Celtic

Frankfurt – RB Salzburg

Getafe-Ajax

Ludogoretz-Internazionale

Shakhtar-Benfica

Sporting Lissabon – Basaksehir

klo 22.00

Alkmaar-LASK

APOEL-Basel

AS Roma – Gent

Leverkusen – FC Porto

Olympiakos-Arsenal

Rangers-Braga

Wolfsburg-Malmö

Wolves-Espanyol