Lehti: Manchester Cityllä vaikeuksia saada finaalilippuja kaupaksi – Aston Villan fani päätyi nokkelaan ratkaisuun
Kuva: Getty Images
Manchester Cityllä on vielä myymättä osa lipuistaan ensi viikon sunnuntaina pelattavaan liigacupin loppuotteluun Aston Villaa vastaan, kertoo The Telegraph.
Seuran edustaja vahvisti torstaina Telegraphille, että City ei ole vielä saanut myytyä kaikkia kalleimman hintaluokan lippujaan. Tällä viikolla Manchester City ilmoitti, että kannattaja voi ostaa loppuotteluun kolme lippua, jos on käynyt katsomassa vähintään yhden ottelun tällä kaudella Etihad Stadiumilla.
Tilanne on ärsyttänyt Aston Villan kannattajia, jotka ovat viimeksi päässeet juhlimaan liigacupin voittoa kaudella 1995-96. Eräs Villan kannattaja osti lipun keskiviikkona pelattuun Manchester Cityn ja West Hamin väliseen sarjapeliin, jotta hän voisi hyödyntää Cityn tällä viikolla julkistamaa tarjousta.
Keskiviikon ottelua oli Telegraphin mukaan seuraamassa hieman yli 52 000 silmäparia, joka on tiettävästi Cityn huonoin yleisömäärä Valioliigan pelissä moneen vuoteen. Ottelussa ei kuulutettu yleisömäärää ollenkaan, ja loppuvihellyksen soidessa stadion oli puoliksi tyhjillään.
Alhainen yleisömäärä selittyy osittain sillä, että ottelu piti pelata jo sunnuntaina 9. helmikuuta, mutta se jouduttiin siirtämään Ciara-myrskyn takia turvallisuussyistä.
Reilut 55 000 katsojaa vetävä Cityn Etihad Stadium on yleisökapasiteetissa mitattuna Englannin kuudenneksi suurin. Enemmän väkeä vetävät vain West Hamin Lontoon olympiastadion (60 000), Arsenalin Emirates Stadium (60 260), Tottenhamin Tottenham Hotspur Stadium (62 303), Manchester Unitedin Old Trafford (74 994) ja ensi viikon finaalinäyttämö Wembley (90 000).
LUE MYÖS:
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”