Watford jättihaasteen edessä seuraavissa peleissä – manageri vaatii putoamisuhan alla olevalta joukkueelta sitoutuneisuutta
Tällä hetkellä toiseksi viimeisenä Valioliigassa tuskaileva Watford joutuu kovien haasteiden eteen seuraavissa otteluissaan.
Ensin vastassa on sunnuntaina Manchester United Old Traffordilla ja seuraavassa pelissä sarjajohtaja Liverpool kotona.
Tulevat haasteet ovat kivenkovia, mutta Hornetsin manageri Nigel Pearson vaikuttaa silti innostuneelta niiden alla.
– He ovat hyvin vaikeita vastustajia, mutta ne ovat hienoja tapahtumia meille, Pearson sanoi Watfordin sivuilla.
– Joka pelaajan pitäisi odottaaa tällaisten otteluiden pelaamista ja jokaisen valmentajan pitäisi odottaa olevansa osa niitä. On kyse siitä, että mennään sinne ja suoriudutaan niin lähelle maksimitasoa kuin mahdollista, niin meidän täytyy tehdä.
Lähtöasetelmat sunnuntaille eivät ole Watfordin kannalta ruusuisimmat, sillä se ei ole koskaan voittanut sarjapeliä Old Traffordilla. Viimeksi joukkue sai mukaansa pisteen ”Unelmien Teatterista” vuonna 1985.
Pearson ei kuitenkaan katso tilastoja vaan miettii nykyhetkeä. Hän muistutti, että kaksi kuukautta sitten pelattu kotiottelu päättyi Watfordin 2-0-voittoon Unitedista.
– En vietä turhan paljon aikaa tarkastelemalla asioita, jotka on jo tehty ja poissa.
– Tiedämme voittaneemme heidät tällä kaudella, mikä on hyvä asia. Onko sillä jotain vaikutusta peliin, se jää nähtäväksi. Ensinnäkin on kyse siitä, pystymmekö pelaamaan tarpeeksi hyvällä tasolla jotta voimme aiheuttaa heille ongelmia. Meillä on ryhmässämme yksilöitä jotka ovat hyvin, hyvin kykeneväisiä hyökkäyssuuntaan. Mutta, kuten aina, kollektiivi on kaikista tärkein asia.
– Joka kerta kun joukkue pelaa, sillä on mahdollisuus. On vaikea arvioida sitä, kuinka realistinen se mahdollisuus on, mutta meidän täytyy voittaa pelejä, joten se mitä haluan on sitoutunut esitys jossa näytämme kaikin tarkoituksin haluavamme voittaa. Meidän täytyy ensin huolehtia itsestämme.
Manchester Unitedin ja Watfordin välinen ottelu pelataan sunnuntaina 23.2. klo 16 alkaen Suomen aikaa.
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta