Cesc Fàbregas sai Arsenalissa tarpeekseen joukkuekaveriensa asenteesta: ”Osa naureskeli ja mietti, mihin lähtevät illalla ulos”
Kuva: Getty Images
Arsenalin entinen kapteeni ja keskikenttäpelaaja Cesc Fàbregas on yhä suosittu hahmo Tykkimiesten kannattajien keskuudessa, vaikka hän on edustanut Emiratesilta lähdettyään myös paikalliskilpailija Chelseaa.
Nykyään AS Monacoa edustava Fàbregas, 32, pelasi Arsenalissa kahdeksan vuotta ja tahkosi seuran väreissä 306 ottelua ennen kuin palasi entiseen seuraansa Barcelonaan, josta hänen tiensä kulki Chelsean kautta Ranskaan.
Fàbregas kertoi Arsecastin haastattelussa, että hän tunsi viimeisinä vuosinaan Arsenalissa valtavia paineita joukkueen menestymisestä ja koki, että seura tai kaikki sen pelaajat pelaajat eivät olleet yhtä intohimoisia tai lahjakkaita kuin hän itse.
– Minä olin kapteenimme ja tunsin aina valtavasti paineita. Minun oli johdettava tämä joukkue johonkin mestaruuteen. Annoin kaikkeni. Toisinaan saatoin mennä tappion jälkeen kotiin ja rupesin itkemään.
– Minä kärsin. Vietin useita unettomia öitä kärsien. Saatoimme istua bussissa hävityn pelin jälkeen, minä olin murtunut, mutta sitten kuulin, kun osa pelaajista naureskeli ja mietti, mihin he lähtevät illalla ulos.
– Sitä jatkui muutaman vuoden ajan. Pelasimme kaunista jalkapalloa ja nautin siitä puolesta, mutta asetin itselleni johtajana paineita ja yhdessä vaiheessa tunsin oloni tavallaan yksinäiseksi. Erityisesti viimeisen kahden tai kolmen vuoden aikana.

LUE MYÖS:
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto