Viaplay ja Viasat näyttävät tulevana viikonloppuna Englannin Valioliigan 2000-luvun klassikko-otteluita. Ohjelmassa on esimerkiksi neljä Manchester Unitedin ottelua Sir Alex Fergusonin mestaruusvuosilta.

Huippufutista janoavat jalkapallon ystävät pääsevät jälleen ihastelemaan legendaarisia jalkapallohahmoja, kuten David Beckhamia, Thierry Henryä, Laurent Blancia, Fernando Torresia ja kumppaneita.

Viasatilla ja Viaplayssa päästään katselemaan myös Manchester Unitedin kulta-aikoja, jolloin Sir Alex Ferguson johdatti punapaidat peräti 13 kertaa Valioliigan mestariksi.

– Makeaa, hienoa Viasatilta, hyvä veto. Legendaarisia pelejä on paljon. Mielenkiintoista katsella esimerkiksi miten Liverpool oli niin huono 10 vuotta sitten. Manchester United taas niin hyvä Fergusonin aikana, toteaa Viasatin jalkapalloselostaja Ville Kuusinen Suplan Week of Football -podcastissa.

– Siinä voi katsella miksi hän on ehkä jopa jalkapallomaailman paras manageri, joka on repinyt koko uransa aikana Unitedista kaiken irti. 80-luku oli vielä vaisumpaa, mutta sitten alkoi tapahtua. United oli tasaisesti kahden parhaan joukossa ja useimmiten mestari. 2012-2013 jäi viimeiseksi Fergusonin kaudeksi ja siinäkin hän Robin van Persien avulla repii sen mestaruuden irti. Sen jälkeen alkavatkin sitten Unitedin surullisen kuuluisat post Ferguson -ajat.

Viaplay ja Viasat näyttää tulevana viikonloppuna Englannin Valioliigan valittuja 2000-luvun klassikko-otteluita. Retropelien ohjelman löydät alta.

Myös Valioliiga.com on vahvasti mukana retroviikonlopussa. Valioliiga.com tuottaa jokaisesta viikonlopun retro-ottelusta otteluraportin luettavaksi.

Viaplay Urheilu

@ViaplayUrheilu
Tulevana viikonloppuna hypätään ajassa taaksepäin, kun Viaplay ja Viasat viettävät Valioliigan RETRO-VIIKONLOPPUA!

Ottelut ovat suomeksi selostettuja ja katsottavissa Viaplayssa ja Viasat Jalkapallo -kanavalla.

🎙 Selostamossa @VilleKuusinen & @hiihaata.

#Valioliiga