Liverpool peruutti päätöksensä henkilöstön lomauttamisesta: ”Olemme syvästi pahoillamme”
Kuva: Getty Images
Liverpool julkaisi lauantaina tiedotteen, jossa se kertoi lomauttavansa 200 seuran työntekijää. Seura ilmoitti maksavansa vain 20 prosenttia heidän palkoistaan niin, että loput 80 prosenttia rahoituksesta tulisi maan hallitukselta.
Päätös kuitenkin suututti seuran kannattajat ja entiset pelaajat, jotka eivät voineet hyväksyä Liverpoolin ratkaisua turvautua Britannian hallituksen apurahoihin yhtenä maailman rikkaimpana seurana (lue lisää).
Kritisointi selkeästi kannatti, sillä nyt Liverpool on päättänyt perua alkuperäisen päätöksensä, etsien toista keinoa kaikkien seuran työntekijöiden palkkojen maksamiseksi.
– Me uskomme tehneemme väärän päätöksen viime viikolla, kun ilmoitimme turvautuvamme Coronavirus Retention Schemen tukeen lomauttamalla työntekijöitämme koronaviruksen aiheuttaman Valioliiga-tauon takia, ja me olemme syvästi pahoillamme siitä, Liverpoolin toimitusjohtaja Peter Moore kertoi kirjeessä Liverpoolin kannattajille.
– Meidän tavoitteenamme oli, ja yhä on, että kaikki työntekijämme saavat mahdollisimman paljon suojaa työttömyydeltä ja ansiovähennyksiltä tämän arvaamattoman ajanjakson aikana.
– Olemme siksi sitoutuneet etsimään vaihtoehtoisia tapoja toimia, kun jalkapallo-otteluita ei pelata, mikä takaa sen, että emme hae apuja hallituksen avustusjärjestelmästä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ilo oli ennenaikaista, FIFA veti päätöksensä takaisin
- The Athletic: Arsenalin luottolaituri siirtymässä Turkkiin
- Valioliiga 2:n parhaaksi valittu pelaaja vaihtaa seuraa
- Ipswich Town teki kilpailevan tarjouksen Emersonnista
- Lehti: Aston Villa valmistelee tarjousta Ranskan MM-vahdista kesken kisojen
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Valioliiga 2:n parhaaksi valittu pelaaja vaihtaa seuraa
- Ilo oli ennenaikaista, FIFA veti päätöksensä takaisin
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Lehti: Aston Villa valmistelee tarjousta Ranskan MM-vahdista kesken kisojen
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta