Norwichin lainapelaajalle kaavaillaan isoa roolia ensi kaudeksi – ”Hän palaa varmasti takaisin”
Kuva: Getty Images
Norwichissa lainalla pelaava Ondrej Duda on yhä saksalaisen Hertha Berlinin suunnitelmissa.
Slovakian maajoukkueen keskikenttäpelaaja Duda, 25, oli viime kaudella Herthan tehokkain pelaaja 11 osumalla ja seitsemällä maalisyötöllään. Hän allekirjoitti viime kesänä saksalaisseuran kanssa pitkän jatkosopimuksen, mutta aloitti kuluvan kauden kehnosti ja tippui vaihtopenkille. Duda jämähti penkille pitkäksikin aikaa, vaikka Hertha vaihtoi välissä päävalmentajaa, joten hän päätti tammikuussa kokeilla jotain muuta. Syntyi puolen vuoden lainapesti sarjapaikastaan taistelevaan Norwichiin.
Duda halusi talvella kipeästi pois Berliinistä, mutta Herthan toimitusjohtajan Michael Preetzin mukaan slovakialainen on yhä seuran kanssa hyvissä väleissä, ja hänet halutaan osaksi joukkuetta myös ensi kauden alkaessa.
– Meillä on suunnitelmia Ondrej’n varalle. Hän palaa sataprosenttisen varmasti takaisin, sanoi Preetz Transfermarktin mukaan.
– Hän ei pitänyt valmennusryhmästä, joka täällä oli talvella, koska hän ei nähnyt itselleen paikkaa joukkueessa. Hän on aina pitänyt Herthasta.
Tammikuussa Duda sanoi, että hän ei halunnut lähteä Herthasta sen takia, ettei haluaisi jäädä seuraan, vaan siksi, että ”he eivät halua minua”.
– On mahdotonta jäädä, jos joku ei halua sinua sinne. Olen vain pettynyt, osa ihmisistä petti minut.
Norwichissa Duda nousi nopeasti päävalmentaja Daniel Farken luottopelaajaksi ja oli avauksessa jokaisessa liigapelissä ennen sarjojen keskeytymistä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Brittilehti kertoo huonoja uutisia Viníciuksesta haaveileville Arsenal-faneille
- Arvostettu asiantuntija paljastaa: Arsenal tavoittelee kesän suurinta siirtopommia
- Nuori hyökkääjä, 15, vastasi yhdellä sanalla penkitykseen Manchester Unitedissa
- Manchester City -puolustaja solmi pitkän jatkosopimuksen
- Jermaine Defoen päävalmentajapesti päättyi jo ennen kauden alkua
- Pep Guardiolan tulevaisuudesta uutta tietoa
- Nyt tipahti kova tieto David Ornsteinilta Rodrista
- Manchester Unitedille huojentava lopputulos
- Nuori hyökkääjä, 15, vastasi yhdellä sanalla penkitykseen Manchester Unitedissa
- Brittilehti kertoo huonoja uutisia Viníciuksesta haaveileville Arsenal-faneille
- Arvostettu asiantuntija paljastaa: Arsenal tavoittelee kesän suurinta siirtopommia
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Nyt tipahti kova tieto David Ornsteinilta Rodrista
- Pep Guardiolan tulevaisuudesta uutta tietoa
- Valioliigan tähtitoppari siirtyy Chelseaan – istuuko hankinta Xabi Alonson palapeliin?
- Manchester City -puolustaja solmi pitkän jatkosopimuksen
- Nyt jysähti: Aston Villan salainen ase lähtee Chelsean riveihin