Ruotsin entinen maajoukkuepelaaja Kim Källström on avautunut eriskummallisesta lainajaksostaan Arsenalin riveissä.

Källström siirtyi vuonna 2014 Emirates Stadiumille, vaikka hän oli rikkonut selkänsä vain joitain viikkoja ennen tammikuun siirtoikkunan viimeistä päivää. Källströmin ikävä loukkaantuminen huomattiin siirtoa edeltävässä lääkärintarkastuksessa, mutta se ei estänyt Arsenalia kiinnittämästä häntä riveihinsä.

Spartak Moskovasta lainattu Källström päätyi pelaamaan vain neljä ottelua Arsenalin paidassa, minkä takia häntä pidetään yhtenä seuran huonoimpana pelaajahankintana koskaan. Kauden päätteeksi puolustava keskikenttäpelaaja kuitenkin auttoi Arsenalia voittamaan FA Cupin mestaruuden, mikä oli seuran ensimmäinen pokaali yhdeksään vuoteen.

Källström on kertonut Arsenalin verkkosivuilla, miten hän loukkaantui ”nolosti” Abu Dhabin hiekkarannoilla, ja siirtyi siitä huolimatta Tykkimiesten riveihin.

– Monet ihmiset luulevat tietävänsä totuuden tästä loukkaantumisesta, mutta antakaa minun selittää se kunnolla. Me harjoittelimme rannalla – tämä on niin noloa – ja se oli siis ihan kunnollinen harjoitussessio, eikä vain hauskanpitoa. Sanon sitä hiekkarannaksi, mutta se oli mielestäni kova kuin sementti. Joka tapauksessa, pelasimme siinä ja kaaduin pahasti pienen kiven päälle.

– Kolautin selkäni ja se tuotti vähän kipua. Me olimme palaamassa heti seuraavana päivänä Moskovaan, joten me emme tehneet minkäänlaista lääkärintarkastusta siellä, koska se vamma ei myöskään ollut silloin niin paha. Me ilmoitimme asiasta saman tien Arsenalille. Kerroimme, että minulla oli ongelma selän kanssa, enkä tiennyt miten vakava se oli, mutta he käskivät minun tulla siitä huolimatta.

– Se kaikki on yhä hieman hämärän peitossa, koska diili piti saada nopeasti maaliin. Saavuin Lontooseen, menin lääkärintarkastukseen ja löysimme jonkinlaisen ongelman, mutta sovimme siirrosta joka tapauksessa. Luulin, ettei siirtoa toteutettaisi loukkaantumiseni takia, mutta seurat löysivät yhteisymmärryksen ja sain jäädä.

[readmore from=Arsenal]

– Kyseessä oli siirtoikkunan viimeiset minuutit, joten heidän oli joko hankittava minut huonon selän kanssa, tai ei ketään. Sen takia he ottivat riskin, ja lopulta kaikki kääntyi kyllä parhain päin.

Källströmin mielestä hänen Arsenal-uransa ei ollut täydellinen farssi, sillä FA Cupin välierissä hän ampui rangaistuspotkukilpailussa pallon sisään Wigania vastaan. Tämän osuman ansiosta Arsenal jatkoi matkaansa finaaliin, missä Arsène Wengerin miehistö kaatoi Hull Cityn.

– Se pilkku muutti kokemustani täällä massiivisesti. Tulin tänne, olin loukkaantunut, en pelannut juuri yhtään. Tottakai, se on osa peliä, mutta sitten kun teet maalin rangaistuspotkukilpailussa, olet osallistunut edes jollain tavalla. Se oli tärkeä pokaali seuralle, joten nautin siitä paljon.

– Näen paljon faneja netissä, jotka vitsailevat minun ajastani täällä, mutta minusta se on vain hauskaa. On paljon pelaajia, jotka ovat saavuttaneet Arsenalissa enemmän kuin minä, mutta samalla olemassa on paljon pelaajia, jotka ovat saavuttaneet vähemmän kuin minä, ja vieläpä pidemmän aikavälin aikana.

– Täällä, minä kävelin sisään, onnistuin pilkulta, voitimme pokaalin ja sitten kävelin taas pois. Kuka olisi uskonut, se mies rikkinäisellä selällä?