Tottenhamissa unohdettiin taas koronaohjeistus – kaksikko pahoitteli käytöstään

Tottenhamin pelaajat Serge Aurier ja Moussa Sissoko jäivät kiinni brittihallituksen koronavirusta koskevan ohjeistuksen rikkomisesta.
Sky Sportsin mukaan Aurier, 27, ja Sissoko, 30, lisäsivät sosiaaliseen mediaan videoita, joissa he harjoittelivat kahdestaan. Kaksikko on sittemmin poistanut videot.
Brittihallitus on linjannut, että liikuntaa voi harrastaa vain yksinään tai omien perheenjäsenten kanssa.
Tottenham oli saman aiheen takia esillä jo aiemmin tässä kuussa, kun joukkueen päävalmentaja José Mourinho nähtiin vetämässä harjoituksia keskikenttäpelaaja Tanguy Ndombelelle julkisessa puistossa. Portugalilaisvalmentaja pahoitteli tekoaan ja myönsi toimineensa hallituksen ohjeistuksen vastaisesti.
Tottenhamin edustaja kommentoi Sky Sportsille, että seura aikoo keskustella Aurierin ja Sissokon kanssa tapahtuneesta. Kaksikko pahoitteli käytöstään yhteistiedotteessaan.
– Me ymmärrämme, että meillä on ammattilaisjalkapalloilijoina vastuu olla roolimalleja, erityisesti tämän koko maailmaa koettelevan epävakaan tilanteen aikana. Haluamme pyytää anteeksi huonon esimerkin näyttämistä.
LUE MYÖS:
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa