Goal: Pep Guardiola yrittää houkutella Juventus-topparia Manchester Cityyn
Kuva: Getty Images
Pep Guardiola yrittää houkutella Leonardo Bonuccia Etihad Stadiumille, mutta Juventuksella ei ole aikomusta myydä häntä tänä kesänä toiseen seuraan, Goal uutisoi.
Bonucci on viettänyt suurimman osan hänen 13-vuotisesta ammattilaisurastaan Juventuksen kirjoilla. Hän on esiintynyt yhteensä 372 ottelussa ja voittanut 14 merkittävää pokaalia Serie A -jättien kanssa.
32-vuotias italialaistoppari siirtyi kaikkien yllätykseksi AC Milaniin vuonna 2017, mutta palasi Torinoon vain yhden kauden jälkeen. Hän on sen jälkeen pitänyt paikkansa Juventuksen alakerrassa ja allekirjoittanut vuoteen 2024 ulottuvan jatkopahvin.
City haluaisi vahvistaa joukkuettaan kahdella uudella keskuspuolustajalla seuraavan siirtoikkunan auetessa. John Stones ja Nicolas Otamendi ovat kumpikin mahdollisesti lähdössä, jättäen Aymeric Laporten joukkueen ainoaksi toppariksi.
[readmore from=Siirtouutiset]
Guardiola on Bonuccin suuri ihailija, ja hän näkee Italian maajoukkueikonin ideaalisena seuraajana Vincent Kompanylle, joka toimi pitkään Cityn kapteenina ja johtajana ennen viime kesän lähtöä Anderlechtiin.
Juventus ei kuitenkaan ole valmistautunut myymään Bonuccia, minkä takia Guardiolan on todennäköisesti käännyttävä muiden siirtokohteiden puoleen.
RB Leipzigin Dayot Upamecano, Internazionalen Milan Skriniar ja Napolin Kalidou Koulibaly ovat kaikki olleet viimeisten kuukausien aikana yhdistettyinä Cityn leiriin, mutta tarjouksia ei vielä ole tiettävästi tehty.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ilo oli ennenaikaista, FIFA veti päätöksensä takaisin
- The Athletic: Arsenalin luottolaituri siirtymässä Turkkiin
- Valioliiga 2:n parhaaksi valittu pelaaja vaihtaa seuraa
- Ipswich Town teki kilpailevan tarjouksen Emersonnista
- Lehti: Aston Villa valmistelee tarjousta Ranskan MM-vahdista kesken kisojen
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa