Luke Shaw paljasti uransa vaikeimman vastustajan – yllättävä valinta ohitti Messin, Hazardin ja Balen

Ole Gunnar Solskjærin alaisuudessa kuluvalla kaudella mukavasti vastuuta saanut Luke Shaw käväisi Manchester Unitedin haastattelussa.
Shaw kertoi seuran verkkosivuilla julkaistussa haastattelussa uransa vaikeimman vastustajan.
24-vuotias laitapuolustaja paljasti pitävänsä nykyään Internazionalea edustavaa Victor Mosesia uransa haastavimpana vastustajana.
– Ihmiset aina luulevat minun vitsailevan, mutta yksi vaikeimmista otteluistani oli Mosesia vastaan, kun olin 17-vuotiaana Southamptonissa. Ehkä se johtui nuoruudestani. Moses oli niin nopea, suoraviivainen ja vahva, että hän asetti minut jatkuvasti vaikeuksiin, Shaw totesi.
– Olen pelannut Gareth Balen, Leo Messin ja Eden Hazardin kaltaisia huippupelaajia vastaan, mutta muistan aina Mosesin äärimmäisen vaikeana vastustajana.
Shaw kertoi oppineensa paljon Zlatan Ibrahimovicilta, kun ruotsalaiskärki pelasi Manchester Unitedissa.
– Hän puski muita eteenpäin harjoituksissa henkisesti ja fyysisesti. Hän teki sinusta vahvemman ja opin häneltä paljon. Hän saattoi olla haastava persoona, mutta hän työnsi kaikkia eteenpäin, koska hän haluaa voittaa ja se tekee sinutkin vahvaksi henkisellä puolella.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Virallista: Valioliiga-nousija Sunderland hankki pelaajan Atlético Madridin jäljiltä
- Erik ten Hagin sorsima entinen Man United -pelaaja muistelee manageriaan: ”Se oli käännekohta minulle”
- Athletic: Bayern München kiikaroi Christopher Nkunkua
- Poliisi: Diogo Jotan auto-onnettomuuden todennäköinen syy oli ylinopeus
- Englantilaisseura myöntää uuden peliasunsa rumuuden – väittää olevansa ilmiriidoissa sponsorin kanssa
- Virallista: Tottenhamille vahvistus hiukan eksoottisemmasta sarjasta – samasta maasta tulevaa pelaajaa kokeiltu vain kerran seurahistoriassa
- BBC: Anthony Elanga vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä – Nottinghamin sijoitus kantoi hedelmää
- Chelsea-manageri selitteli joukkueen mahdollista tappiota MM-kisoissa – ja sai nenilleen
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin