Englannin jalkapallokausi yhä mitätöimisuhan alla – nämä vuosikymmenien projektit kokisivat karmean iskun

Kaikista pyrkimyksistä ja suunnitelmista huolimatta on edelleen varsin mahdollista, että koko nyt keskeytyksissä oleva, englantilainen jalkapallokausi päätetään julistaa mitättömäksi. Tällä olisi luonnollisesti mittavia vaikutuksia useiden seurojen tilanteeseen ja tulevaisuuteen.
Liverpool
Vähääkään lajia saarten suhteen seuraavalle on selvää, että Liverpool jäisi epäoikeudenmukaisesti ilman kauan kaipaamaansa mestaruutta. Viimeksi 30 vuotta sitten – siis ennen nykymuotoisen Valioliigan alkamista – yhtä maailman halutuimmista pokaaleista nostelleen seuran edustusmiehistö oli liigan keskeytyessä massiiviset 25 pistettä edellä Manchester Cityä sarjataulukossa. Olisi siis hurja pommi, mikäli pystin konkreettinen saapuminen Anfieldille jäisi tapahtumatta.
Norwich
Kauden mitätöinnin tapahtuessa olisi tunnelma sarjataulukon toisessa ääripäässä, myös suomalaisittain täysin toisenlainen. Vaikka Liverpool on näillä leveysasteilla valtavan suosittu seura, ottaisivat suomalaiset varmasti ilolla vastaan tilanteen, jossa Teemu Pukki ja Norwich säilyisivät sittenkin Valioliigassa. Pelien jatkuessa tämä näyttää epätodennäköiseltä, Canariesilla on matkaa säilymiseen oikeuttaville tiloille kuusi pistettä.
Sheffield United
Blades on pelannut upean kauden, ja olisi sarjataulukon perusteella hyvin lähellä ensi kauden europelejä. Joukkue on taulukon sijalla seitsemän, mutta kaikki merkit ennen keskytystä viittasivat siihen, että se saattaisi nousta loppukaudella Manchester Unitedin ohi viitospaikalle. Jo tämä riittäisi viemään ryhmän seurahistorian ensimmäistä kertaa Euroopan kentille. Mikäli Manchester Citylle asetettu panna pysyisi voimassa, veisi viides tila Valioliigasta jopa Mestarien liigaan saakka.
Leeds
Marcelo Bielsan luotsaama, perinteikäs Leeds United näyttäisi suoralta nousijalta Valioliigaan. Joukkue on tällä hetkellä Mestaruussarjassa kuusi pistettä edellä kolmossijan Fulhamia, ja sijoittuminen kahden parhaan joukkoon nostaisi sen korkeimmalle sarjatasolle 16 pitkän vuoden odotuksen päätteeksi.
Brentford
Suomalaispelaajistaankin tuttu Bees ei ole pelannut korkeimmalla sarjatasolla 73 vuoteen. Se on nyt Mestaruussarjan nelosena, ja olisi siis matkalla kolmannen nousijan ratkaiseviin playoffeihin.
Ikuiset unelmat
Alemmilla sarjatasoilla puhutaan ikuisten unelmien kaatumisesta. Fleetwood Town, jota luotsaa Joey Barton, on Ykkösliigassa viidentenä, ja sillä olisi otteluiden jatkuessa mahdollisuus tavoitella historiansa ensimmäistä nousua Mestaruussarjaan.
Non-league -joukkueista Harrogate Town on sarjassaan toisena, ja mitätöinti veisi siltä vankan mahdollisuuden nousta ensi kertaa koskaan Football Leaguen piiriin, neljännen sarjatason Kakkosliigaan. Sarjan piikkipaikkaa pitävä Barrow puolestaan nousisi Kakkosliigaan ensi kertaa sitten vuoden 1972, jolloin se pudotettiin äänestyksellä.
Monen alasarjaseuran tulevaisuus näyttää joka tapauksessa synkältä; niiden tuloista merkittävä osa kertyy lipunmyynnistä, jonka jatkumismahdollisuudet ovat vielä hämärän peitossa.
Lähde: TalkSPORT
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”