Pelaajayhdistykseltä radikaaleja ehdotuksia jalkapallon paluumahdollisuuksiin – lyhyempi peliaika?
Kuva: Getty Images
PFA:n, eli Englannin ammattijalkapalloilijoiden liiton toimitusjohtaja Gordon Taylor puhui näkymistä, ja ehdotuksista kauden uudelleen käynnistämiseksi, BBC:n Radio 4:ssa.
Esille nousi radikaalienkin ehdotusten lista. Jo aiemmin ehdotetun, sallittujen pelaajavaihtojen määrän nostamisen lisäksi tiskiin lyötiin kenties vielä rajumpi ajatus.
– Otteluita ei välttämättä pelattaisi kahdessa täydessä 45 minuutin jaksossa.
Koska jokainen peliä uudistamaan suunniteltu muutos aiheuttaa varsin konservatiivisen lajin piirissä helposti meteliä, Taylor pyysi kärsivällisyyttä.
– Yrittäkää odottaa että ehdotukset saadaan esiteltyä, ja sen jälkeen ystävällisesti antakaa managereille, valmentajille ja pelaajille aikaa harkita niitä.
Johtaja esitti myös näkemyksensä, jonka mukaan aikaisin realistinen ajankohta kauden jatkamiselle millään tavoin olisi kesäkuun puoliväli. Isojenkaan takaiskujen ei voi antaa lannistaa.
– Ammattiurheilun piirissä on oltava hyvin sitkeä, ja pystyttävä nousemaan aina uudelleen. Huonoja aikoja tulee aina enemmän kuin hyviä. Minusta liittoni jäsenet ovat juuri tällä tavalla sitkeitä, joten prosessi jatkuu, ja sen etenemismahdollisuuksia tutkaillaan päivittäin.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta