Giorgio Chiellini ylisti ”pirullisen nokkelaa” Sergio Ramosia Mohamed Salahin kaatamisesta Mestarien liigan finaalissa

Juventuksen huipputoppari Giorgio Chiellini on ylistänyt Sergio Ramosia hänen kohua herättäneestä kaadostaan, joka aiheutti Liverpool-tähti Mohamed Salahille ikävän olkapäävamman Mestarien liigan finaalissa vuonna 2018.
Real Madridin puolustaja Ramos otti Salahia kädestä kiinni ja veti hänet maahan loppuottelun ensimmäisellä puoliajalla, pakottaen hallitsemattomasti laskeutuneen egyptiläislaiturin vaihtoon. Salah jätti kentän kyyneleet silmissä, ja joutui lopulta leikkaukseen kesän MM-kisojen alla.
Ramosin tempaus keräsi paljon kritiikkiä finaalin jälkeen, mutta italialaistähti Chiellinin mielestä se oli täydellinen esimerkki espanjalaistopparin ”pirullisesta nokkeluudesta”, mikä tekee hänestä myös ”maailman parhaimman puolustajan”.

– He sanovat hänen olevan impulsiivinen, eikä taktinen, ja että 8-10 päästetyistä maaleista syntyvät joka kausi hänen virheistään. He sanovat myös, että hän on hyvin tekninen ja että hän olisi parempi hyökkääjänä, toisin kuin vaikkapa minä, Chiellini kertoo uudessa omaelämäkerrassaan Daily Mailin mukaan.
– Joka tapauksessa, hänellä on kaksi luonteenpiirretä, joita lähes kenelläkään muulla ei ole. Hän tietää miten nousta ratkaisevaan rooliin isoissa peleissä, tehden väliintuloja joille ei löydy loogisia selityksiä, ja jotka voivat jopa aiheuttaa loukkaantumisia hänen pirullisen nokkeluutensa ansiosta.
– Se Salahiin kohdistunut teko vuoden 2018 Mestarien liigan finaalissa oli mestarillinen veto. Hän on aina sanonut, ettei hän tehnyt sitä tarkoituksella, tietäen kuitenkin, että yhdeksän kertaa kymmenestä tuollaisella kaatumisella, ettei päästä ollenkaan irti, on mahdollista rikkoa vastustajan käsi.

Ramos ei saanut minkäänlaista rangaistusta rikkeestään Salahia vastaan, vaikka hän heittikin suurimman osan kehonsa painosta Liverpool-hyökkääjän olalle kaatumisen yhteydessä.
Salahin loukkaantuminen koitui pahaksi takaiskuksi Jürgen Kloppin joukkueelle, joka lopulta hävisi finaalin Real Madridille 1-3-lukemin Kiovassa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan

- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen