Portugalilaislaituri Nani myöntää, että hän oli tietyllä tavalla helpottunut lähtiessään Manchester Unitedista vuonna 2015, mutta toisaalta myös pettynyt.

Nani, 33, edusti Unitedia 230 ottelussa ja voitti seurassa muun muassa neljä Valioliigan mestaruutta ja kertaalleen Mestarien liigan.

Hänestä odotettiin ”uutta Cristiano Ronaldoa”, koska hän oli seurannut maanmiestään Sporting Lissabonista Manchesteriin ja omasi samanlaisia ominaisuuksia kuin esikuvansa. Yhtä isoa menestystä Nanista ei Old Traffordilla tai jalkapallossa muutenkaan tullut, mutta hän oli näyttävine harhautuksineen yksi Unitedin kannattajien suosikeista.

Nani siirtyi lopulta turkkilaiseen Fenerbahçeen pelattuaan jo edeltävän vuoden lainalla entisessä seurassaan Sportingissa. Nykyään hän edustaa Orlando Cityä Major League Soccerissa.

Portugalin A-maajoukkueessa 112 kertaa esiintynyt Nani kertoi Unitedin podcastissa, että hän jätti seuran kaksijakoisissa tunnelmissa. Old Traffordin parrasvalot antoivat hänelle voimaa, mutta aiheuttivat myös paineita.

– Sanon sen niin kuin se on. Mikään ei tunnu sen jälkeen samalta, kun lähtee Unitedista toiseen seuraan.

– Mutta oli mahtavaa mennä takaisin Sportingiin ja hengähtää ja palautua hieman. Sain kerättyä hieman voimiani ja motivaatiotani takaisin.

– Se oli uusi haaste ja se kausi Sportingissa oli itse asiassa mahtava minulle. Pelasin todella hyvin, tein pari maalia Mestarien liigassa ja nautin jalkapallosta todella paljon.