Elettiin elokuuta 2012. Chelsea oli kohtaamassa Atlético Madridin UEFA Supercupissa.

Chelsea oli edellisenä keväänä voittanut Mestarien liigan. Finaalissa kaatui Bayern München. Finaalissa – kuten lähes kaikissa pudotuspeleissä – Chelsean penkillä istui Michael Essien.

Vielä kaudella 2010-11 Essien oli yksi Chelsean avainpelaajista. Seuraavan kauden syyspuolisko meni pipariksi loukkaantumisen vuoksi, eikä keväälläkään tullut enää vastuuta ihan entiseen malliin.

Nyt edessä oli uusi kausi. Essien oli jo istunut penkillä kolmessa valioliigaottelussa. Tilanne ei näyttänyt hyvältä, kun Essien oli Chelsean mukana valmistautumassa UEFA Supercupiin.

– Olin Chelsean kanssa Monacossa. Jostain oudosta numerosta soitettiin, enkä vastannut. Serkkuni kehotti minua vastaamaan, Essien sanoi Ghanawebin haastattelussa.

– Siitä numerosta soitettiin uudestaan, ja sillä kerralla vastasin. Tunnistin pelkästä ”hello”-sanasta, että soittaja oli [José] Mourinho. Aloimme jutella ja hän kertoi kuulleensa, että olisin menossa Arsenaliin. Sanoin, ettei se pitänyt paikkaansa. Sitten hän sanoi: ”Lähde minun matkaani.” ”Mihin?” kysyin. ”Real Madridiin”, hän sanoi.

– Siinä tuli kiire. Olimme juuri lähdössä hotellilta stadionille otteluun Atlético Madridia vastaan.

– Real Madrid järjesteli siirtoa agenttini kanssa, ja minä istuin bussissa matkalla peliin.

– Agenttini soitti ja kysyi, missä olin. Sanoin, että olin matkalla stadionille. Hän käski minua palaamaan hotellille. Minun oli huudettava bussikuskille, että hän pysäyttäisi bussin ja päästäisi minut pois. Sanoin joukkuekavereilleni, että minun on jäätävä pois.

– Supercupin ottelun jälkeen menin pukuhuoneeseen ja hyvästelin joukkueen korrektisti. Otin mukaani vain säärisuojat ja nappulakengät, ja seuraavana päivänä olin lentokoneessa matkalla Madridiin.

– Saavuin Madridiin niin, että minulla oli mukanani vain nappikset, säärisuojat, farkut, paita ja Chelsea-verryttelyasu. Lentokentällä José oli vastassa.

Essien pelasi lopulta kauden 2012-13 Real Madridissa lainalla. Mourinhon sanaan oli luottaminen. Essien sai vastuuta yhteensä 35 ottelussa. Real tosin jäi ilman pokaaleita. Joukkue sijoittui toiseksi La Ligassa ja Copa del Reyssä. Mestarien liigassa tie tyssäsi välieriin.

Kauden päätteeksi Essien palasi Chelseaan. Puoli vuotta myöhemmin ghanalainen siirtyi ilmaiseksi AC Milaniin.

Tätä nykyä Essien on 37-vuotias. Hän pelaa edelleen, nyt azerbaidzanilaisessa FK Sabailissa. Sopimus umpeutuu 31. toukokuuta.