Chelsean italialaiskaksikko kommentoi siirtohuhuja – ”Paluu Serie A:han voi tapahtua”

Chelsean italialaispuolustajat Emerson Palmieri ja Davide Zappacosta ovat kumpikin avanneet heidän ympärillänsä pyörineitä siirtohuhuja mahdollisesta Serie A -paluusta Sky Sports Italian haastatteluissa.
Emerson, 25, siirtyi tammikuussa 2018 AS Romasta Antonio Conten alaisuuteen Stamford Bridgelle. Marcos Alonson kanssa peliajasta taisteleva laitapuolustaja sai kuitenkin enemmän vastuuta vasta seuraavalla kaudella, auttaen Chelsean Eurooppa-liigan voittoon Maurizio Sarrin ollessa joukkueen peräsimessä.
Tällä kaudella Emersonin rooli on ollut taas paljon pienempi, eikä hän ole esiintynyt kuin 18 kertaa Frank Lampardin alaisuudessa. Emersonia ollaan tästä syystä yhdistetty aktiivisesti takaisin Italiaan, missä Sarri olisi tiettävästi kiinnostunut tuomaan hänet Juventukseen.
Siirtohuhuja kommentoinut Emerson olisi sanojensa mukaan avoin Serie A -paluulle. Hän vaikuttaisi kuitenkin olevan tyytyväinen myös tämänhetkiseen tilanteeseensa Lontoossa.

– Olin erittäin iloinen Serie A:ssa, ottaen huomioon myös sen kulttuurin, mikä oli myös syy sille, miksi päätin edustaa Italiaa [maajoukkuetasolla], Emerson kertoi Sky Sports Italialle.
– Paluu Serie A:han voi tapahtua, mutta minulla on sopimus Chelsean kanssa, eikä minulla ole mikään kiire mennä minnekään. Minun kokemukseni Chelseassa on ollut uskomaton, varsinkin kun managerina oli aluksi Conte, ja totta kai minun oli helpompi tulla toimeen italialaisen valmentajan kanssa.
– Ja mitä Sarriin tulee, minun sanani eivät riitä kuvailemaan sitä, miten upea vuosi meillä oli. Sijoituimme kolmanneksi Valioliigassa, ylsimme Carabao Cupin finaaliin ja voitimme Eurooppa-liigan. Me emme voi valittaa!

Zappacosta olisi sen sijaan halukas palaaman jo loppukaudeksi Serie A:han, missä hän edusti AS Romaa ennen vakavaa polvivammaa.
Roomaan kesällä lainattu laitapuolustaja ehti pelata vain 12 minuuttia uudessa joukkueessaan ennen kuin loukkaantuminen pakotti hänet takaisin Lontooseen. Koronaviruspandemian aiheuttaman pelitauon myötä hänellä voisi kuitenkin olla mahdollisuus palata loppukaudeksi Italian pääkaupunkiin.
Nyt 27-vuotias italialaispelaaja on kertonut olevansa 90 prosentin pelikunnossa ja halukas pelaamaan lainakautensa Roman riveissä kunnialla loppuun.
– Henkilökohtaisella tasolla, rakastaisin pysyä Roomassa useammastakin syystä, Zappacosta kertoi Sky Sports Italialle.
[readmore from=Chelsea]
– Pääsyy on se, että haluan näyttää seuran faneille, jokkuetovereilleni ja valmennusjoukoille kuka minä olen ja mitä pystynyt tekemään.
– Olen tehnyt paljon töitä näiden viimeisten kuukausien ajan, olen harjoitellut ja tehnyt uhrauksia ollakseni valmis kauden jatkumista varten.
– Kuntoutuminen tästä loukkaantumisesta vaatii aikaa, mutta nyt minusta tuntuu siltä että olen 90-prosenttisessa pelikunnossa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Virallista: Arsenal ja Chelsea tekivät ison pelaajakaupan – siirtosumma voi nousta 60 miljoonaan euroon
- Turkin suurseura teki tarjouksen Manchester Cityn ykkösvahdista
- Tottenham kiinnostunut Bournemouth-topparista – hintalappu selvillä
- Bryan Mbeumo siirtymässä jättisummalla Manchester Unitediin
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla
- Bild: Luis Díaz pääsi Bayern Münchenin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Manchester City myi keskikenttäpelaajansa Serie A:han
- Neuvottelut käyntiin – João Félix haluaa palata vanhaan seuraansa
- Erik ten Hag ei ole kiinnostunut hankkimaan Antonya Bayer Leverkuseniin
- Manchester United korotti tarjoustaan Bryan Mbeumosta
- Bild: Luis Díaz pääsi Bayern Münchenin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Turkin suurseura teki tarjouksen Manchester Cityn ykkösvahdista
- Virallista: Arsenal ja Chelsea tekivät ison pelaajakaupan – siirtosumma voi nousta 60 miljoonaan euroon
- Bryan Mbeumo siirtymässä jättisummalla Manchester Unitediin
- Neuvottelut käyntiin – João Félix haluaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City myi keskikenttäpelaajansa Serie A:han
- Tottenham kiinnostunut Bournemouth-topparista – hintalappu selvillä
- Erik ten Hag ei ole kiinnostunut hankkimaan Antonya Bayer Leverkuseniin
- Newcastle kiinnostunut Brentfordin maalitykistä
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla