Valioliigan putoajakandidaatti pian heittämässä pyyhkeen kehään? Lisävaloa uusista testeistä
Watfordin tilanne ei ole montaa kertaa edelleen kesken olevan kauden aikana näyttänyt kovin valoisalta. Nigel Pearsonin valmennuksessa Hornets tosin otti pari askelta kohti Valioliigassa säilymistä, mutta kovin hatara joukkueen jalansija korkeimmalla tasolla edelleen on. Ennen pelien mahdollista uutta käynnistymistä se on taulukon sijalla 17, tasapisteissä putoamisalueella olevan Bournemouthin kanssa.
Koronatilanne ei todellakaan ole helpottanut seuran tilannetta suhteessa kilpailijoihinsa. Kapteeni Troy Deeneyn kieltäytyminen harjoituksista on ollut näkyvästi esillä. Hyökkääjä vetoaa terveysriskeihin. Perjantaina kerrottiin, ettei Deeneyn huoli ole turha; ainakin kolmella joukkueen pelaajalla epäiltiin perjantaina olevan tartunta.
Pearson myönsi tilanteen vakavuuden, mutta tarkensi että pelaajista ainoastaan Adrian Mariappalla on todettu tartunta. Kaksi muuta pelaajaa on vetätynyt karanteeniin, koska on ollut tekemisissä tartunnan saaneiden henkilöiden kanssa.
– Meillä on pari tapausta lisää. Heidän omat testituloksensa olivat negatiiviset, mutta he ovat olleet läheisessä kontaktissa sairastuneisiin. Kaikki eivät siis ole mukana harjoituksissa, manageri sanoi The Guardianin mukaan.
Seura on ryhtynyt tehostettuihin varotoimiin, ja tekee testejä nyt myös itse.
– Valioliiga nosti testattavien joukkuekohtaisen määrän neljästäkymmenestä viiteenkymmeneen. Sen päälle suoritamme itse testauksia henkilökunnalle ja heidän perheenjäsenilleen.
Pearsonin henkilökohtainen toiminta alleviivaa hänen suhtautumistaan kokonaisuuteen.
– Lähetin isäni asumaan Sheffieldiin. Hänelle ei enää ole turvallista asua kanssamme.
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta