Hollantilaislegenda on seurannut ylpeänä Virgil van Dijkin nousua huipulle: ”Kukaan ei uskonut häneen”
Kuva: Getty Images
Hollannin maajoukkueen entinen luottotoppari Jaap Stam on ollut mielissään maanmiehensä, Liverpoolin keskuspuolustajan Virgil van Dijkin, noususta lajin ehdottomaan eliittiin.
Heinäkuussa 29 vuotta täyttävä Van Dijk on parhaillaan uransa huipulla. Hollannin maajoukkuekippari voitti viime kaudella Liverpoolin kanssa Mestarien liigan, tällä kaudella palkintokaappiin päätyi myös seurajoukkueiden MM-turnauksen kultamitali, ja Valioliigan mestaruuskin on pitkälti satavarma, kunhan sarja saadaan pelattua loppuun.
Van Dijk on noussut varsin lyhyessä ajassa mukaan keskusteluun maailman parhaista toppareista puhuttaessa. Hän teki läpimurtonsa Valioliigassa Southamptonin riveissä, mutta vasta siirto Liverpooliin tammikuussa 2018 nosti hänet uuteen kategoriaan.
Valioliigassa Manchester Unitedia edustanut Stam, 47, kehuu van Dijkia siitä, että tämä valitsi erilaisen urapolun.
– On todella hienoa nähdä toisen hollantilaispuolustajan nousevan tuolle tasolle ja kehittävän itseään tietyllä tavalla, koska Virgilin tapauksessa kukaan ei uskonut häneen tai ajatellut häntä huippupuolustajana, edes silloin, kun hän pelasi Hollannissa Groningenissa, kommentoi Stam ESPN:lle.

LUE MYÖS:
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin