Seuralegendalta suorat sanat Arsenalin puolustajakaksikosta – ”Ei ole vaaditulla tasolla”
Kuva: Getty Images
Arsenalissa urallaan yli 300 ottelua aikanaan pelannut keskuspuolustaja Martin Keown ei ole vakuuttunut siitä, että nykyisin puolustuksessa luutivat David Luiz ja Shkodran Mustafi olisivat tarpeeksi laadukkaita pelaajia Tykkimiehille.
Keown, 54, voitti aikoinaan Arsenalin paidassa kolmesti Valioliigan, sekä kolmesti FA Cupin. Hän edusti lontoolaisseuraa vuodet 1984-1986 sekä 1993-2004. Hän edusti myös Englantia useaan otteeseen arvokisoissa. Maaotteluita kertyi lopulta 43.
– Onko hän riittävän hyvä puolustaja [viitaten David Luiziin]? Pystyykö hän pelaamaan neljän alakerrassa? Hän pelasi puolustuksellisesti parhaat vuotensa, kun Chelsea voitti Valioliigan 2017 pelaten kolmella topparilla, Keown totesi talkSPORTILLE.
– Ymmärrän seurajohdon epävarmuuden David Luizin sopimuksen jatkamiselle. Pitäisikö heidän tehdä nyt kovia päätöksiä? Jos hän ei ole vastaus puolustusongelmaan, hänen tulee lähteä, Keown totesi suoraan brasilialaispuolustajasta.
Hän ei myöskään usko, että Shkodran Mustafista olisi korjaamaan lontoolaisseuran ongelmia takalinjoilla.
– Mikel Arteta (Arsenalin manageri) on saanut Mustafiin ryhtiä, mutta hän ei ole vaaditulla tasolla. Kun tulet joukkueeseen, sinun täytyy vartioida vastustajan pelaajia. Jos se ei tapahdu, niin pitää nostaa käsi pystyyn virheen merkiksi. Minusta heidän molempien [viitaten Luiziin ja Mustafiin] tulisi tehdä niin. En näe heitä pitkäaikaisina vaihtoehtoina Arsenalin puolustukseen, entinen toppari päätti.
Lähde: Goal
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa

- Telegraph: Aston Villa asetti jättimäisen hintalapun tähdelleen