Valioliiga jatkuu riippumatta seurakohtaisista tilanteista: ”Ilmiselvä huolenaihe”
Kuva: Getty Images
Valioliigaotteluiden on määrä jatkua jälleen, 17. kesäkuuta alkaen. Kuukausien pelaamattomuus, jonka aikana myös täysipainoinen harjoittelu on puuttunut, tulee epäilemättä näkymään loukkaantumistilastoissa. Koronaviruspandemia on Englannissa kaikkea muuta kuin ohi, eivätkä pelaajat edelleenkään ole sen ulottumattomissa. Mikäli ahkerasti tehtävissä testeissä ilmenee uusia tartuntoja, päätyy uusia pelaajia karanteeniin.
West Hamin varapuheejohtaja Karren Brady nosti esiinhyvin mahdollisen tilanteen, jossa joukkueilla ei välttämättä ole läheskään normaalin kokoisia miehistöjä käytettävissään.
– On ilmiselvä huolenaihe, mitä tapahtuu silloin kun joukkueet eivät voi peluuttaa parasta kokoonpanoaan. Nyt näyttää siltä, että joukkue todetaan kykeneväksi pelaamaan sarjaa, jos se saa kasaan maalivahti mukaan luettuna 15 pelaajaa.
Loppukauden ajalle on tehty sääntömuutos, joka mahdollistaa viiden pelaajavaihdon tekemisen, normaalin kolmen sijasta. Mikäli Bradyn maalailema 15 pelaajan kauhukuva toteutuisi, nähtäisiin siis tilanne, jossa joukkue ei pystyisi edes tekemään kaikkia sallittuja vaihtoja.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen