Lähde: Valioliigalähetyksiin harkitaan kannattajaäänien lainaamista videopelistä
Kuva: Getty Images
Viime viikolla tehtiin päätös, jonka myötä Valioliiga pääsee jatkumaan 17. kesäkuuta. Yleisöä ei kuitenkaan päästetä otteluihin koronaviruksen seurauksena.
Tyhjät katsomot ovat tulleet viime aikoina tutuiksi muun muassa jo käynnistyneestä Saksan Bundesliigasta. Visuaalisesti asiaa on lähdetty korjaamaan muun muassa lakanoilla, tifoilla tai jopa pahvisilla kannattajilla. Toinen puoli on kuitenkin stadionin äänimaailma, joka poikkeaa normaalista hyvin paljon ilman kannattajia.
Daily Mailin mukaan Valioliiga harkitsee usean muun sarjan tavoin, että televisiolähetyksiin otettaisiin kannattajaäänet mukaan taustanauhojen avulla. Kannattajien lauluja ja reagointeja löytyy valmiiksi muun muassa FIFA-videopelisarjasta, jonka puoleen asian suhteen ollaan kääntymässä.
Lähetyksissä tulisi arvioiden mukaan olemaan myös vaihtoehtoinen ääniraita, jossa olisi mukana vain oikeasti stadionilta kuuluvat äänet.
LUE MYÖS:
- Mikel Merino: Moisés Caicedon taklaus oli ”kammottava”
- Chelsea piti alivoimalla Arsenalin kurissa – Caicedolle uran ensimmäinen ulosajo
- Oliver Glasner: Crystal Palacen on korjattava virheensä tammikuussa
- Liverpool penkitti Mohamed Salahin ensimmäistä kertaa yli vuoteen – näin perusteli Arne Slot
- Alexander Isak osui viimein! Liverpoolille voitto
- Italian suurseura kiinnostunut Crystal Palacen maalitykistä
- Rúben Amorimilta suorasanaista kritiikkiä pelaajalleen
- Phil Foden iski kaksi maalia ja hiljensi kriitikot: ”Halusin todistaa sen itselleni, enkä muille”
- 50 maalin raja rikki ennen joulukuuta – Frank Lampardin joukkue pelaa hurjaa kautta
- Manchester Cityn kapteeni on pian vapaa agentti – näin Pep Guardiola kommentoi tähden sopimustilannetta
- Kammottava moka iltaottelussa – Lontoossa tapahtui kummia
- Vastustajan valmentaja tympääntyi Gianluigi Donnarumman tempusta: ”En pidä tästä”
- 50 maalin raja rikki ennen joulukuuta – Frank Lampardin joukkue pelaa hurjaa kautta
- Ylivoimainen näytös Valioliigassa
- Rúben Amorimilta suorasanaista kritiikkiä pelaajalleen
- Kobbie Mainoon pientä roolia kummasteltu – nyt vastaa Rúben Amorim
- Liverpool penkitti Mohamed Salahin ensimmäistä kertaa yli vuoteen – näin perusteli Arne Slot
- Manchester Cityn kapteeni on pian vapaa agentti – näin Pep Guardiola kommentoi tähden sopimustilannetta
- Alexander Isak osui viimein! Liverpoolille voitto
- Manchester City selvisi säikähdyksellä – Valioliigassa uskomaton maali