Manchester United pitää Jadon Sanchoa yhä hankintalistansa kärjessä. Paikallislehti Manchester Evening News uutisoi, että varavaihtoehtoja on kuitenkin jo tutkailtu. Yksi esiin nouseva nimi on 19-vuotias argentiinalaislupaus Thiago Almada.

Almada oli viime kesänä paikallisvastustaja Manchester Cityn tutkalla. Almada on noussut Argentiinan pääsarjassa pelaavan Atlético Vélezin edustusjoukkueeseen, jossa on tällä kaudella syntynyt neljä maalia 22 ottelussa.

Almada viihtyy hyökkäävän keskikentän roolissa, mutta hän pystyy pelaamaan myös laidalla. Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjær on toivonut vahvistusta hyökkääviin rooleihin. Sanchon perässä kun on monia muitakin suurseuroja, on Man Utd pyrkinyt katsastamaan muitakin nuoria pelaajia.

Almadan lisäksi MEN nostaa esiin esimerkiksi Bournemouthin David Brooksin sekä Schalken Rabbi Matondon.

Atlético Vélez on jo pidemmän aikaa ollut tietoinen lupaavaa pelaajaansa kohdistuneesta kiinnostuksesta. Seura onkin tehnyt Almadan kanssa sopimuksen, johon kuuluu vaiheittain kasvava ulosostopykälä.

Almada allekirjoitti viime syyskuussa uuden sopimuksen, jolloin ulosostopykälän hinnaksi asetettiin 19 miljoonaa euroa. Transfermarktin mukaan elokuun loppuun mennessä ulosostohinta nousee 25 miljoonaan euroon. Joka tapauksessa Almada olisi huomattavasti halvempi vaihtoehto kuin Borussia Dortmundissa tähtipelaajaksi jo kasvanut, vuotta Almadaa vanhempi, Sancho.