Liverpool otti ensimmäisenä valioliigajoukkueena polviasennon: ”Halusimme jakaa sen maailmalle”

Liverpool otti maanantain harjoituksissaan ensimmäisenä valioliigajoukkueena kantaa Yhdysvaltoja, ja sen kautta koko maailmaa ravistelevaan rasismitilanteeseen eleellään. Polviasentoon asettumalla joukkue osoitti tukensa Black Lives Matter -liikkeelle, ja poliisin otteisiin kuolleelle George Floydille.
Joukkueen toppari Dejan Lovren avasi asiaa Sky Sportsille.
– Mielestäni meidän oli tarpeellista toimia näin. Se mitä Amerikassa tapahtui, on täysin hyväksymätöntä. Me olemme kaikki tasavertaisia, ja halusimme jakaa sen maailmalle. On uskomattoman hienoa, että ihmiset ovat saaneet viestimme.
Puolustaja itse kasvoi pakolaisena, hänen perheensä paettua Jugoslavian sotaa, Dejanin ollessa kolmevuotias. Häntä lämmittää sosiaalinen omatunto, joka tuntuu olevan jalkapalloilijoiden keskuudessa voimistumassa.
– Ei meidän työmme ole vain menestyä kentällä. Kun miljoonat ihmiset seuraavat meitä, on asemaa hyödynnettävä. Itse haluan tulla tunnustetuksi ihmisenä, joka levitää rakkautta ja positiivisuutta. Pidän sitä velvollisuutenani. Tiedän, että jotkut ovat sitä mieltä, että meidän tulisi vain keskittyä pelaamiseen, mutta en jaa heidän näkemystään.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- West Hamin Niclas Füllkrugilta ankaraa palautetta omilleen: ”Olen hyvin vihainen”
- Newcastle hankkimassa laiturilupauksen Espanjasta
- Aaron Ramseylle uran ensimmäinen valmennuspesti
- Ange Postecogloulta huonoja uutisia Son Heung-Minista
- Tähtipuolustaja allekirjoitti jatkosopimuksen Crystal Palacen kanssa
- Man United -legenda syyllistyi pahoinpitelyyn syntymäpäiväjuhlillaan – nyt jaettiin rangaistus
- Arne Slot: Tämä tekisi Liverpoolin kesästä onnistuneen
- Arsenal saamassa avainpelaajansa takaisin vielä ennen kauden loppua ”Palaa odotettua aiemmin”
- Philippe Coutinho avoimena uransa käänteestä: ”Minulla oli unelma”
- Mikel Arteta väläytti tärkeää jatkosopimusta: ”Aikomus on selvä”

- Pep Guardiolalta päivitys Erling Haalandin tilanteesta
- Mikel Arteta väläytti tärkeää jatkosopimusta: ”Aikomus on selvä”
- Old Traffordilla koettiin tunteiden vuoristorata – Rúben Amorim: ”Paras ääni, jonka olen koskaan kuullut”
- Ange Postecogloulta huonoja uutisia Son Heung-Minista
- Tähtipuolustaja allekirjoitti jatkosopimuksen Crystal Palacen kanssa
- Tottenhamin Ange Postecoglou: ”Joudutte sietämään minua vielä vähän kauemmin”