Marca: Pep Guardiolan uusi kakkosvalmentaja saapuu Kiinasta – yhteistyötä jo taannoin Meksikossa

Espanjalaislehti Marca kertoo, että Pep Guardiolan uusi kakkosvalmentaja Manchester Cityssä on espanjalainen Juanma Lillo. 54-vuotias Lillo valmensi siirtyi viime kesänä kiinalaisen Qingdao Huanghain valmentajaksi, ja onnistui nostamaan joukkueen Kiinan Superliigaan. Joukkueen keskikentällä pelasi myös City-ikoni Yaya Touré.
Lillo kirjoitti vastikään julkisen erokirjeensä ja hyvästeli siten Qingdao Huanghain alle kymmenen kuukauden yhteisten kokemusten jälkeen. Radio Marcan mukaan seura sanoi lähtöpäätöksen johtuvan Lillon äidin terveydentilasta, mutta lisäksi hän on liittymässä Guardiolan valmennustiimiin. Lillo itse kertoi lähtönsä syyksi ”koronaviruksen aiheuttamat olosuhteet”.
Marcan mukaan Lillo on siis Manchester City uusi kakkosvalmentaja. Tehtävään oli huhuttu aiemmin Xabi Alonsoa ja Vincent Kompanya, mutta valinta kohdistuu siis ilmeisesti Lilloon. Aiemmin tehtävää hoitanut Mikel Arteta siirtyi joulun alla Arsenalin manageriksi. Artetan lähdettyä tehtävään nostettiin Brian Kidd.
Lillo ja Guardiola tuntevat toisensa jo vuosien takaa, sillä Guardiola pelasi uransa viimeisen kauden 2005-2006 Lillon valmennuksessa meksikolaisessa Dorados de Sinaloan joukkueessa. Samaan aikaan Guardiola suoritti Meksikossa valmentajantutkintoaan. Lillo kuvaili Guardiolaa tuolloin ”kuin omaksi pojakseen”. Nyt roolit ovat sitten vaihtuneet.
[readmore from=Pep-Guardiola]
Juanma Lillo aloitti valmennustyöt jo 16-vuotiaana, ja jo 20-vuotiaana hän valmensi Espanjan neljännellä sarjatasolla Tercerassa. 29-vuotiaana hänestä tuli Espanjan pääsarjahistorian nuorin valmentaja, kun hän ohjeisti UD Salamancaa La Ligassa kaudella 1995-1996.
Myöhemmin Lillo on valmentanut muun muassa Real Zaragozaa, Real Sociedadia ja Vissel Kobea, sekä toiminut Chilen A-maajoukkueessa ja Sevillassa kakkosvalmentajana. Hänen odotetaan matkustavan Englantiin lähipäivien aikana.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Jarrod Bowen ampui West Hamin Eurooppa-liigaan! Historiallinen europokaali haltuun pitkän odotuksen jälkeen
- Tähtipelaajan pää vuoti verta! West Ham -kannattajilta järkyttävää idiotismia eurofinaalissa
- Pian seuraton Teemu Pukki antoi vihjeen tulevaisuuden suunnitelmistaan: ”Aika paljon tullut koettua”
- Chelsean jättävä N’Golo Kanté saa rahakkaan sopimuksen Saudi-Arabiasta
- Arsenal ja Tottenham kiinnostuneet Englannin maajoukkuepelaajasta – jättämässä Valioliigasta pudonneen Leicesterin
- Fabrizio Romano: Kaikki valmista – Alexis Mac Allister siirtyy tällä summalla Liverpooliin
- Manchester Citylle huojentavia uutisia: Luottopelaaja sittenkin pelikunnossa Mestarien liigan finaalissa
- Guardian: Chelsea kiinnostunut La Ligassa säväyttäneestä keskikenttäpelaajasta – hintalappu selvillä
- 40 miljoonan euron keskikenttäpelaaja haluaa jättää Manchester Unitedin – etsii peliaikaa muualta
- Sergio Ramos kehottaa Harry Kanea siirtymään Real Madridiin
- Jarrod Bowen ampui West Hamin Eurooppa-liigaan! Historiallinen europokaali haltuun pitkän odotuksen jälkeen
- Pian seuraton Teemu Pukki antoi vihjeen tulevaisuuden suunnitelmistaan: ”Aika paljon tullut koettua”
- Tähtipelaajan pää vuoti verta! West Ham -kannattajilta järkyttävää idiotismia eurofinaalissa
- 40 miljoonan euron keskikenttäpelaaja haluaa jättää Manchester Unitedin – etsii peliaikaa muualta
- Arsenal ja Tottenham kiinnostuneet Englannin maajoukkuepelaajasta – jättämässä Valioliigasta pudonneen Leicesterin
- Fabrizio Romano: Kaikki valmista – Alexis Mac Allister siirtyy tällä summalla Liverpooliin
- Chelsean jättävä N’Golo Kanté saa rahakkaan sopimuksen Saudi-Arabiasta
- Sergio Ramos kehottaa Harry Kanea siirtymään Real Madridiin
- Wilfried Zaha sai valtavan tarjouksen Saudi-Arabiasta
- Guardian: Chelsea kiinnostunut La Ligassa säväyttäneestä keskikenttäpelaajasta – hintalappu selvillä