Liverpool hankki oma-aloitteisesti huippukauteensa hölmön tahran – päätös neljä kuukautta myöhemmin
Kuva: Getty Images
Liverpoolin kausi 2019-2020 on sujunut kotimaassa hurjaan tapaan. Valioliigan mestaruus tulee niin ylivoimaisella esityksellä, että edes verrattain varhainen putoaminen Mestarien liigasta ei saa suurta huomiota. Onkin omituista, että Jürgen Klopp suurieleisellä päätöksellään helmikuussa otti kiiltävään kilpeen ehdoin tahdoin englantilaisittain muistiin jäävän tahran.
FA Cupin ottelussa, kolmannen sarjatason Shrewsbury Townin vieraana saksalaisen kentälle marssittama, suhteellisen kovatasoinen ryhimityys romahti 2-0 -johtoasemasta tasapellin. Tämä johti Shrewsburyn riemuksi uusintaotteluun Anfieldilla. Kun shropshireläisten juhlat olivat vielä käynnissä, Klopp antoi merkillisen ilmoituksen.
Manageri kertoi pian vieraspelin jälkeen, ettei itse tule olemaan paikalla uusintaottelussa, ja että akatemiavalmentaja Neil Critchley tulee marssittamaan Anfieldille nuorisoryhmän. Nuori joukkue onnistui toki viemään 1-0 -voitolla Liverpoolin jatkoon, mutta se ei ole suurin, monellakin taholla hampaankoloon jäänyt asia.
– Klopp pilasi ilmoituksellaan sen, mistä piti tulla suurenmoinen hetki seuramme historiassa, Shrewsburyn toimitusjohtaja Brian Caldwell sanoo GOAL:in mukaan.
– Sen piti olla meille taloudellisesti valtava asia, ja ennen kaikkea ikimuistoinen ilta kannattajillemme. Olemme vakuuttuneita siitä, että Liverpool rikkoi FA Cupin sääntöjä, olemalla peluuttamatta vahvinta ryhmäänsä uusinnassa. Tästä seurasi myös, ettei STFC saavuttanut lähellekään odotettua taloudellista tulosta neljännen kierroksen otteluista, jotka pelasi Mestarien liigan voittajaa, ja tulevaa valioliigamestaria vastaan.
Shrewsbury teki tapahtuneesta liitolle valituksen, huonolla menestyksellä.
– Valitettavasti, ja melko odottamattomasti, saimme viime viikolla tiedon, että valituksemme on hylätty.
FA Cup on englantilaisille iso asia, maailman vanhimpana jalkapallokilpailuna. Liigacupin arvostus on toinen juttu. Kun Liverpoolin ykkösmiehistö viime joulukuussa oli seurajoukkueiden MM-turnauksessa, putosi seuran junioriryhmä tuosta kisasta, koettuaan 5-0 -tappion Aston Villalle.
LUE MYÖS:
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin