Valioliigaseurat hyväksyivät otteluprotokollan – pelit käynnistyvät hiljaisilla hetkillä
Kuva: Getty Images
Valioliigaseurat ovat hyväksyneet yksimielisesti tuleviin otteluihin liittyviä käytäntöjä, kertoo BBC.
Kahden ensimmäisen ottelupäivän kohtaamiset käynnistyvät minuutin hiljaisuudella, koronaviruksen seurauksena menehtyneiden muistoksi. Joukkueiden paidoissa nähdään myös NHS:ia tukevat, sydämen muotoiset symbolit.
Torstain tapaamisessa hyväsyttiin myös lukuisia tiukkoja säädöksiä ottelutapahtumiin.
Stadioneille päästettävien ihmisten lukumäärä on tarkoin säädelty. Kenttäalueet, pukukoppikäytävät ja muut tilat jaetaan kahteen osaan.
Kulmaliput, maalikehikot, vaihtotaulut ja pallot syväpuhdistetaan sekä ennen otteluita, että niiden jälkeen.
Lääketieteelliset protokollat määrittävät myös, miten joukkueet henkilökuntineen matkustavat otteluihin.
The Athleticin toimittaja David Ornstein kertoo myös, että NHS-tunnusten lisäksi pelipaidoissa suunnitellaan näkyviksi Black Lives Matter -tunnukset. Ensimmäisellä ottelukierroksella slogan on tarkoitus olla myös paitojen selissä, pelaajien nimien tilalla.
Premier League clubs also agreed a #BlackLivesMatter badge will be displayed on the front of matchday shirts alongside an #NHS badge. For the 1st round of games, player names will be removed from the back of shirts & replaced with Black Lives Matter #ProjectRestart @TheAthleticUK
Breaking: Premier League matchday protocols have been approved by all 20 clubs. The vote at today’s shareholders meeting produced a unanimous result - there were said to be no complaints from anybody. #ProjectRestart is on course to go ahead as planned from June 17 @TheAthleticUK
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Gary Neville kertoi mielipiteensä Michael Carrickin United-pestistä: ”Tehnyt loistavaa työtä, mutta…”
- Jamie Carragher: Florian Wirtz noussut viimein odotetulle tasolle
- Harry Redknapp, 78, olisi halunnut palata Tottenhamin päävalmentajaksi
- Manchester Unitedin toppari loukkaantui – Carrick: ”Tämä on meille pettymys”
- Näin Gary Neville kuvailee Tottenhamin tilannetta: ”Olisi valtava shokki”
- Sesko iski jälleen vaihdosta – Manchester United haki niukan vierasvoiton Evertonista
- Paul Scholes kritisoi Arsenal-tähteä: ”Liian tunteellinen”
- Valioliigan pienin stadion kasvaa – Bournemouth julkisti mittavan laajennussuunnitelman
- Englantiin siirtynyt hyökkääjä: Näin Serie A ja Valioliiga eroavat toisistaan
- Wayne Rooney: Tottenhamista on tullut Valioliigan alemman keskikastin seura
- Paul Scholes kritisoi Arsenal-tähteä: ”Liian tunteellinen”
- Sesko iski jälleen vaihdosta – Manchester United haki niukan vierasvoiton Evertonista
- Valioliigan pienin stadion kasvaa – Bournemouth julkisti mittavan laajennussuunnitelman
- Gary Neville: Tämä oli Rúben Amorimin suurin virhe Manchester Unitedissa
- Englantiin siirtynyt hyökkääjä: Näin Serie A ja Valioliiga eroavat toisistaan
- Wayne Rooney: Tottenhamista on tullut Valioliigan alemman keskikastin seura
- Manuel Akanji jäi yllättäen olemattomalle vastuulle Manchester Cityssä: ”Seurat vaativat lojaaliutta pelaajilta, mutta…”
- Tottenham-luotsilta suorat sanat joukkueestaan: ”Olen todella pettynyt ja suuttunut”
- Wayne Rooney: Valioliigahistoriaa tehnyt James Milner tulee jatkamaan uraansa – ”Uskomaton saavutus”
- Jamie Redknapp: Tottenham taistelee putoamista vastaan – ”Jos he eivät ole varuillaan…”