West Hamin oma kasvatti, laitapuolustaja Jeremy Ngakia on yksi niistä pelaajista, jotka kieltäytyivät allekirjoittamasta kauden loppuun jatkuvaa, lyhytaikaista jatkosopimusta. Kesäkuun lopussa vapautuva 19-vuotias haluaa vaihtaa maisemaa.

Manageri David Moyes on tilanteesta turhautunut, sillä kyse ei mitä ilmeisimmin ole rahasta. Ngakia teki valioliigadebyyttinsä tammikuussa Liverpoolia vastaan, ja oli joukkueen avauksessa viimeisissä kolmessa ottelussa ennen koronataukoa. Nyt hänet on yhdistetty ainakin Watfordiin, ja Bundesliigan Schalkeen.

– Emme ole luopuneet toivosta sen suhteen, että Jeremy huomaa että on käsittänyt asiat väärin. On kuitenkin sanottava, että hän on kertonut minulle ettei halua jäädä.

Puolustaja pelasi puoli tuntia West Hamin harjoitusottelussa lauantaina, ja teki 2-1 -voittoon päättyneessä pelissä maalin Crystal Palacen verkkoon.

Mailin mukaan West Ham voi edelleen vaatia siirtokorvausta, mikäli Ngakia siirtyy toiseen valioliigaseuraan, sillä tämä on edustanut Ironsia 14-vuotiaasta saakka. Siirto Bundesliigaan puolestaan jättäisi seuran saaman hyvityksen reippaasti alle 300 000 euroon.