Manchester United -legenda vertaa Mohamed Salahia Cristiano Ronaldoon: ”Jatkuva uhka kentällä”

Manchester Unitedin kaikkien aikojen maalintekijä Wayne Rooney näkee Liverpool-supertähdessä Mohamed Salahissa samoja piirteitä, joita Cristiano Ronaldolla oli tämän pelatessa Unitedissa.
Egyptiläiskiituri Salah siirtyi Liverpooliin AS Romasta kesällä 2017 34 miljoonan punnan korvauksella, ja on sittemmin viimeistellyt 91 osumaa 144 ottelussa Liverpoolille. Kuluneella kaudella egyptiläinen on onnistunut 20 kertaa maalinteossa.
Salah on muodostanut tappavan tehokkaan hyökkäystrion yhdessä Roberto Firminon ja Sadio Manén kanssa. Rooney antaa Salahille tunnustusta siitä, että tämä on jatkuva uhka Liverpoolin vastustajille viimeisellä hyökkäyskolmanneksella. Rooneyn mielestä Salah herättää puolustajissa samanlaista pelkoa, kuin Ronaldo aikoinaan Unitedin paidassa.
– Mo Salah alkaa tehdä sitä, mitä Ronaldo teki Unitedissa. Hän vain on siellä kentällä eikä varsinaisesti auta puolustusta, mutta on jatkuva uhka. Häntä vastaan pelaava puolustaja tai keskikenttäpelaaja on kauhuissaan hänestä vastahyökkäyksissä, Rooney sanoo The Timesille.
Rooneyn vertailuja Salahin ja Ronaldon välillä voidaan pitää todellisena ylistyksenä, sillä United-pelaajilta harvemmin kuullaan kehuja Liverpoolia kohtaan – etenkin, kun Rooney on Poolin paikallisvastustaja Evertonin kasvatteja.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Nottingham Forest julkisti tärkeän jatkosopimuksen
- Leeds teki kesän kolmannen hankintansa – pelannut Belgian maajoukkueessa
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus
- Fulhamin luottopelaaja valitsi jatkosopimuksen – yhdistettiin toiseen valioliigaseuraan
- Kepa on ollut monta kertaa oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Nyt hän tuo Midaksen kosketuksensa Arsenaliin
- Manchester City hävisi saudiseuralle, eikä siinä ollut edes illan koko surkeus
- Lähteet: Manchester United -tähti eroaa vaimostaan – yksi piirre oli liikaa
- Sky: Manchester United kauppaa hylkiöhyökkääjiään Italiaan
- Brentford-pomo: Christian Nørgaard lähdössä, Bryan Mbeumosta päivitys
- Leeds hankkimassa topparin Bundesliigasta

- Pep Guardiola kommentoi kohuturnauksen vaikutusta ensi kauteen: ”Ehkä meitä odottaa katastrofi”
- Sporting-pomo vihjasi Viktor Gyökeresin hintalapusta – otti Man Unitedin ostokset esimerkiksi
- Brentford-pomo: Christian Nørgaard lähdössä, Bryan Mbeumosta päivitys
- Crystal Palace ei vieläkään tiedä, saako se pelata ensi kaudella Eurooppa-liigassa