Valioliigaseuran hämmentävät valmentajasekoilut – erotetulle miljoonan punnan suoritusbonus?
Watford erotti manageri Nigel Pearsonin, kun kautta oli jäljellä enää kahden ottelun verran. Putoamiskurimuksessa olevan Hornetsin suoritukset eivät taianomaisesti parantuneet; se hävisi seuraavan pelinsä Manchester Citylle lukemin 0-4.
Nyt The Times kertoo, ettei Watford ainakaan varsinaisesti ole säästämässä rahaa tempullaan, ellei sen omistajataho sitten ole puntien perässä todella röyhkeällä tavalla.
Pearsonin kerrotaan ansaitsevat miljoonan punnan suuruisen bonuksen, mikäli joukkue onnistuu säilyttämään sarjapaikkansa – siitä huolimatta ettei enää ole vakanssissaan.
Herhiläisten valmennusvastuun City-ottelussa kantaneilla, alle 23-vuotiaiden valmentaja Hayden Mullinsilla ja maalivahtivalmentaja Graham Stackilla on kuitenkin edessään melkoinen sarka valioliigastatuksen säilyttämiseksi. Watford pelaa kauden viimeisen ottelunsa Arsenalin vieraana, kun sen kanssa tasapisteissä oleva Aston Villa puolestaan vierailee West Hamin kotistadionilla.
Aston Villan maaliero on yhden osuman verran Watfordia parempi. Pearson siis saa todella jännittää viimeistä ottelua, vaikkei sitä tekniseltä alueelta enää pääsekään seuraamaan. Mikäli Mestaruussarja kutsuu seuraa ensi kaudella, säästää se toki bonusmiljoonan, mutta kärsii muuten putoamisesta massiiviset tappiot.
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta