Times: Liverpool-puolustajan uusi osoite selvillä – 12 miljoonan euron siirto sinettiä vaille valmis
Kuva: Getty Images
Dejan Lovrenin kuusivuotinen Liverpool-ura on tulossa pian päätökseen. The Timesin mukaan pelaaja siirtyy FK Zenit Pietarin riveihin 10,9 miljoonalla punnalla (noin 12 miljoonaa euroa) kuluvan kauden jälkeen.
Siirtoneuvottelut Englannin ja Venäjän mestarijoukkueiden välillä ovat olleet käynnissä jo muutaman viikon ajan. Lovren on pelannut vain 15 ottelua Jürgen Kloppin alaisuudessa tällä kaudella, mutta hän jättää seuran sekä Valioliigan että Mestarien liigan hallitsevana mestarina.
Zenit halusi alun perin ostaa Lovrenin alennettuun hintaan uskottuaan kroatialaisen sopimuksen päättyvän kesään 2021. Sopimukseen sisältyi kuitenkin optio jatkaa 31-vuotiaan keskuspuolustajan diiliä yhdellä lisävuodella, minkä takia Liverpool sai revittyä pelaajasta kaksinumeroisen siirtosumman.
[readmore from=Liverpool]
Lovren siirtyi Anfieldille Southamptonista 20 miljoonalla punalla vuonna 2014. Ironista on, miten Lovrenin tilalle hankittu Virgil Van Dijk, joka siirtyi St Mary’s Stadiumille syyskuussa 2015, päätyi kolme ja puoli vuotta myöhemmin korvaamaan hänet myös Anfieldilla.
Lovren pelaa viimeisen ottelunsa Liverpoolin paidassa sunnuntaina, kun Kloppin miehistö matkustaa St James’ Parkille Newcastlen vieraaksi. Näiltä näkymin Lovrenin paikan Liverpoolin neljäntenä topparina ottaa ensi kaudella joko Sepp van den Berg, Ki-Jana Hoever tai Nat Phillips.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ei voi olla totta! Tottenham teki taas tottenhamit sekopäisessä trillerissä
- Hurja putki jatkui Valioliigassa – kiilaako yllätysjoukkue jopa Mestarien liigaan?
- Käsittämätön torjunta Valioliigassa
- Läpimurtopelaaja Pariisista on Valioliiga-seurojen tutkassa
- Crystal Palacen maalitehtailija pitää päänsä
- Vinícius Júnior ei kelvannut Chelsealle – miksi ihmeessä?
- Manchester Cityyn matkalla oleva laituri on kuin hiomaton timantti
- Virallista: Coventryn ensimmäinen pelaajahankinta on selvillä!
- Coventry nousee Valioliigaan – 25 vuoden odotus päättyy
- ESPN: Tottenham on yhdessä asiassa muita Valioliiga-joukkueita jäljessä
- Manchester Unitedilla vain yksi toppari käytettävissä Chelsea-peliin
- ESPN: Tottenham on yhdessä asiassa muita Valioliiga-joukkueita jäljessä
- Virallista: Coventryn ensimmäinen pelaajahankinta on selvillä!
- Vinícius Júnior ei kelvannut Chelsealle – miksi ihmeessä?
- Erling Haaland heitti paineet Arsenalin niskaan: ”Meillä ei ole mitään hävittävää”
- Tottenhamin ex-puolustajalta kovaa tekstiä nykyjoukkueesta: ”Eivät ole tarpeeksi hyviä”
- Athletic: Kapteeni jättämässä Liverpoolin vuoden päästä
- Arsenal on kiinnostunut Espanjan maajoukkuepuolustajasta
- Chelsea-pomo kommentoi Liam Roseniorin tilannetta
- The Athletic: Tottenham lähellä kovaa kaappausta – tähtitoppari vaihtamassa seuraa