Siirtoikkuna on virallisesti auki Valioliigan osalta. Nyt on toisin sanoen sopiva ajankohta purkaa joukkueiden tilanteita sekä tarpeita. Aloitetaan mestari Liverpoolista.

Liverpoolin organisaation uuteen strategiaan on kuulunut mahdollisimman pieni vaihtuvuus. Se on myös avainasemassa tulevassa siirtoikkunassa.

Seurasta lähtee varmuudella Jürgen Kloppin pitkäaikainen luottoratsu Adam Lallana (Brighton) ilmaisella siirrolla sekä toppari Dejan Lovren, jonka todennäköisin määränpää on Pietarin Zenit. Laitapuolustaja Nathaniel Clyne on myös nyt ilman seuraa tai sopimusta. Mitään näistä ei voi pitää menetyksenä, sillä Lallana ei ole pelannut aikoihin, ja fanit tuntuvat usein toivovan jälkikäteen, että Lovren ei olisi pelannut.

Marko Grujićin sekä Ben Woodburnin lainat loppuivat myös, ja on kiinnostavaa nähdä löytyykö kummallekaan roolia tulevaksi kaudeksi. Lainat olivat kuitenkin molemmilta lopulta onnistuneita.

Kesän suunnitelmat

Tulevien hankintojen suhteen on vahvimmin ollut esillä Bayern Münchenin taikuri Thiago Alcántara. Kaikessa epäloogisuudessaan olisi siirto lopulta hyvin looginen.

Thiago ei ole perinteinen Kloppin näköinen keskikenttä. Thiago on 29-vuotias, loukkaantumisherkkä ja yksi maailman parhaita keskikenttiä pallollisena. Toisin sanoen ei niin perinteinen, työteliäs Kloppin profiilin pelaaja. Faktaa on kuitenkin se, että Liverpoolin menestys on rakentunut työteliäiden keskikenttien varaan. Luovuus on tullut ensisijaisesti laitapakkien kautta.

Thiago Alcantara on yhdistetty siirtohuhuissa Liverpooliin. Kuva: Getty Images.

Jos pohditaan hetki Liverpoolin tarpeita, on Thiago kuitenkin oiva ratkaisu. Omista riveistä löytyy valmiiksi Naby Keïta, joka on alkanut pääsemään enemmän ja enemmän sisään systeemiin. Mutta.

Thiagon noin 30 miljoonan euron hinta saattaa kuitenkin olla riski, minkä Liverpool on valmis maksamaan. Hänen syöttelynsä on eliittitasoa ja Thiago tuo taitoa pelinrakenteluun sekä puolustusmuotojen murtamiseen. Hänen toisi uuden ulottuvuuden Liverpoolin pelaamiseen. Thiago on kaiken lisäksi yksi maailman esteettisimpiä jalkapalloilijoita. Jokainen kosketus palloon on taianomainen.

Muita huhuissa olleita nimiä ovat olleet Schalken toppari Ozan Kabak, joka kykenisi helposti korvaamaan Dejan Lovrenin pitkällä tähtäimellä. Hankinnassa olisi luonnollisesti paljon järkeä, ja Kabak on nuori pelaaja, joka omaa korkean potentiaalin. On myös erikseen mainittava, että Liverpoolin ikärakenne on todella kohdillaan.

Artikkeli jatkuu twiitin jälkeen

Andrew Beasley

@BassTunedToRed
Got to love the age profile of Liverpool’s squad.

Pic via @Worville.

Leicesterin Harvey Barnes on myös ollut huhuissa ja hän olisi loistava vaihtoehto kierrättämään Sadio Manéta vasemmalla. Mahdollinen Barnesin hankinta riippuu paljon siitä, mitä Merseysidessä tapahtuu. Philippe Coutinhon laina on myös ollut jonkin verran esillä. On kuitenkin eri kysymys onko seura antanut hänelle anteeksi, ja sopiiko hän enää nykyiseen Liverpooliin. Taidot riittäisivät, mutta riittääkö asenne?

Tarpeet

Tällä hetkellä mikään ei viittaa siihen, että Liverpool kuluttaisi paljon rahaa tulevan siirtoikkunan aikana. Muutaman pelaajan kohtalo on kaiken lisäksi auki. Divock Origi saattaa janota lisää peliaikaa, ja lainalta palaavat Loris Karius sekä Marko Grujic saattavat tehdä siirroistaan pysyviä. Kukaan ei myöskään osaa kertoa varmuudella, mitä Xherdan Shaqirin suunnitelmiin kuuluu. Jokaisesta heistä saisi kuitenkin kelpo korvauksen ja lisää pelimerkkejä tulevaisuutta ajatellen.

Lähtökohta ikkunaan on, että Dejan Lovren pitää korvata, ja alkaa myös näyttämään yhä todennäköisemmältä, että Thiago on Liverpoolin pelaaja ensi kaudella.

Väitän kuitenkin, että vasemman laitapakin tonttiin kannattaisi kiinnittää huomiota. Nuori Neco Williams ajettiin loppukaudesta sisään, ja hän on käytännössä riittävä korvaaja Trent Alexander-Arnoldille oikealla. Kukaan ei tietenkään korvaa Trentin vaikutusta pelijärjestelmään, mutta Williams on tarpeeksi hyvä kierrättämään.

Artikkeli jatkuu twiitin jälkeen

Williams pelasi myös vasempana laitapakkina, mutta ilman Andrew Robertsonin kiertoja ja vasenta jalkaa puuttuu liian iso osa pelistä. Robertson on atleettinen ihme pelaajana ja hänen saatavuus sekä kestävyys ovat poikkeuksellisia. Hän tuntuu olevan aina pelikunnossa.

Joskus on kuitenkin kysyttävä itseltään, entä jos? Entä jos Robertson loukkaantuu? Kykeneekö Neco Williams tai James Milner korvaamaan häntä tarpeeksi laadukkaasti, esimerkiksi kahden-kolmen kuukauden mittaisen loukkaantumisen sattuessa? Henkilökohtaisesti en usko tähän.

Jamal Lewis voisi olla Liverpoolilta erinomainen haku. Kuva: Getty Images.

Tämän takia on vasenjalkainen laitapakki mielestäni prioriteetti. Liverpool on tehnyt järkeviä kauppoja putoajien kanssa aikaisemmin. Sattumoisin olisi Norwichilla riveissään lupaava nuori vasen laitapakki Jamal Lewisin muodossa.

Taloudelliset seurannaisvaikutukset ovat sen verran tuntuvia putoajille, että neuvotteluvaltteja katoaa merkittävästi. Norwich ei ole myöskään tunnettu kulutuksestaan, joten sopivan kokoinen tarjous saattaisi houkutella.

Viimeinen sana

Mestarin tilanne on aina haastava siirtoikkunan aikana. Tietyllä tapaa pieni vaihtuvuus on suotavaa, sillä joukkue on voittanut mestaruuden. Laatua on selkeästi entuudestaan. Samalla useat mestarit ovat kuitenkin astuneet siihen ansaan aikaisemmin, että vaihtuvuutta ei juurikaan ole tapahtunut.

Mestareita opiskellaan aina tarkemmin ja samalla vatsa on hieman kylläisempi. Liverpool oli myös pistepotin valossa onnekas, joten laakereille ei voi jäädä lepäämään. Manchester City hyökkää kaikella, mitä siltä löytyy ja joukkue tulee vahvistumaan siirtoikkunan aikana.

Liverpoolin nettokulutus ei tule tuskin ylittämään 50-60 miljoonaa euroa, mutta Lallanan palkat, Lovrenin siirto sekä mahdollisesti Grujicin ja Kariuksen siirrot vapauttaisivat hieman varoja. Thiago ja uusi toppari lienevät prioriteetit, mutta vasen laitapakki on mielestäni vähintään yhtä tärkeä. Hyökkäykseen pitää pohtia leveyttä, mutta laitahyökkääjän kohtalo riippuu varmasti paljon Shaqirista ja Origista.

Liverpoolilla ei ole varaa jäädä lepäämään laakereille. Kuva: Getty Images.

Takumi Minamino toimii todennäköisesti Roberto Firminon kierrättäjänä, mutta rooli koko palapelissä on vielä pienoinen mysteeri.

Vaikka pelaajat ovat pysyneet ehjänä, niin sen varaan ei voi laskea jatkossa. Ripaus onnea tulee aina tarpeeseen, mutta entä jos? Se on yksi tärkeimpiä kysymyksiä mihin Liverpoolin on vastattava tulevan siirtoikkunan aikana. Yksikin virhe suunnittelussa voi koitua yllättävän kalliiksi.