Valioliigaseurat äänestivät: Viiden vaihdon sääntö unholaan – pienemmät seurat näpäyttivät suurempiaan
Valioliigaseurat ovat kokoustaneet tänään, torstaina. Yksi iso aihe, josta seurat tekivät päätöksiä, oli viiden vaihdon käyttäminen ensi kaudella. Seurat äänestivät tätä vastaan.
Koronapandemian takia FIFA teki sääntömuutoksen, jonka mukaan joukkueet saivat tehdä ottelussa viisi vaihtoa kolmen sijaan. Valioliigassa otettiin uusi sääntö käyttöön heti, kun ottelut jatkuivat koronatauon jälkeen.
Lähes kaikki joukkueet myös hyödynsivät ylimääräisiä vaihtoja otteluissa. Useat managerit olivat kuitenkin uutta sääntömuutosta vastaan, varsinkin pienempien seurojen valmentajat. Syy sille oli se, että viiden vaihdon säännön koettiin helpottavan nimenomaan suurseuroja, joiden kokoonpanosta löytyy enemmän pelaajia.
Samasta syystä valioliigaseurat äänestivät torstaina säännön kumoamisen puolesta ensi kaudelle. Näin ollen ensi kaudella Valioliigassa palataan kolmeen vaihtoon.
Äänestystulos oli tiukka, sillä 11 seuraa äänesti viiden vaihdon kumoamisen puolesta. Valioliigan omien sääntöjen mukaan viiden vaihdon sääntö olisi pitänyt saada vähintään 14 ääntä, jotta se olisi pysynyt voimassa.
Muun muassa sarjanousijat Leeds, West Bromwich sekä Fulham äänestivät viiden vaihdon kumoamisen puolesta.
Lähteet: BBC, Daily Mail
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna