Valioliigasta pudonneen Bournemouthin uusi vastuuveturi ei odota tyhjennysmyyntiä: ”En istuisi tässä nyt”
Kuva: Getty Images
Eddie Howen entinen kakkosmies Jason Tindall kantaa tulevalla kaudella vastuun Bournemouthin pelistä. Ensi kertaa päävalmentajana medialle puhunut luotsi sanoi, ettei odota siirtomarkkinoista Cherriesille kovin poikkeuksellisia.
– Mille tahansa seuralle, joka putoaa alemmalle sarjatasolle, on tavallista olla pelaajien lähtöhuhujen keskellä. Ei siinä sitä paitsi ole mitään eroa siihen tilanteeseen, jossa tämä seura on ollut kolme, neljä, viisi vuotta. Monet meidän pelaajistamme yhdistetään aina toisiin seuroihin.
Bournemouthin tavoite on luonnollisesti palata korkeimmalle sarjatasolle heti kuin suinkin mahdollista.
– Pelaajat tietävät, miten hyvä jalkapalloseura tämä on. Uskon että olemme liikkellä terveellä pohjalla. Jos minulla ei olisi takeita jatkuvuudesta, en istuisi tässä nyt. Jos olisimme menettämässä kahdeksan tai yhdeksä pelaajaa, en istuisi tässä nyt.
Nathan Aké on joka tapauksessa jo siirtynyt Manchester Cityyn, ja niin Callum Wilsonin kuin David Brooksin odotetaan lähtevän myös. Sheffield Unitedin tekemän, 12 miljoonan punnan tarjouksen maalivahti Aaron Ramsdalesta seura sen sijaan hylkäsi.
Tindall tietää mistä seuran suhteen puhui; ennen valmennusuraana hän ehti edustaa sitä pelaajana 199 ottelussa.
Lähde: Sky Sports
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Joukkueet, siirrot, stadionit
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut